Kun tytär tuli kylään, osa1

Olen asunut nyt Mehikoormassa melkein tasan seitsemän kuukautta. Tänä aikana yksikään perheeni jäsen, hyvistä aikeista huolimatta, ei ole päässyt käymääm luonani. Pääkaupunkiseudulla asuvat lapseni ovat töiden takia olleet estyneitä ja Rovaniemeltä on jo pitkä matka Helsinkiin, saatika tänne. Mehikoorma on liian kaukana äkkiä käväisemiseen...

Nyt kuitenkin sain tyttären viikonloppukylään. Voi sitä iloa!

Pakkasin Nappiksen ja itseni perjantaipäivällä bussiin, jolla matkasimme ensin Räpinään ja sieltä bussia vaihtaen jatkoimme Pölvan kautta Tarttoon. Tämän hieman pidemmän reitin valitsin siksi, että suora bussiyhteys Tarttoon olisi lähtenyt jo klo 7.35 ja olisimme joutuneet viettämään koko pitkän päivän kaupungissa taivasalla. 

Maaseutumatkailu olikin varsin avartavaa! Pölvaan ei ollutkaan niin pitkä matka kuin luulin ja kaupunkikin on isompi kuin muistin. Huomasin matkalla, että samainen bussi ohitti Tartton Ülenurmen lentoaseman vajaan kilometrin etäisyydeltä, joten olisimme voineet jäädä pois kyydistä ja kävellä matkan, mutta ajoimme bussilla kuitenkin perille Tarttoon ja palasimme toisella lentokentälle vain tuntia myöhemmin.

Jäimme yöksi kaupunkiin. Hotelli Pallas oli meille hyvin sopiva sijainniltaan ja tasoltaan, kohtalaisen rauhallinen ja Nappiksenkin tohti jättää huoneeseen yksin siksi aikaa kun kävimme varsin hyvätasoisessa ravintola Polpossa syömässä kolmen ruokalajin illallisen. 

Alkupalat (katkarapuja ja juustolautanen) olivat herkullisia, elsassilainen viini sopi mainiosti kaikkiin ruokiin ja voin vakuuttaa, että söin melkein lautasen kokoisen wienerschnitzelini viimeistä suupalaa myöten kokonaan. Vasta pavlovan makeus alkoi loppumetreillä hieman tökkiä. 

Jos hotellin aamiainen ei ollutkaan ihan samaa tasoa kuin illallisemme, niin emme onneksi olleet nälkäisiäkään. Kahvi oli kuitenkin hyvää ja sitä sai koko kannullisen, joten olimme tyytyväisiä. 

Kävimme, kuinka ollakaan Tartu Turuhooneella (jälleen) ostamassa sisäfilepihvit ja kaikenlaista muuta pientä hyvää iltaa varten. Katsatimme myös joitakin vaatekauppoja, mutta mitään ostettavaa ei niistä löytynyt. 

Puolilta päivin läksimme ajelemaan tyttären vuokraamalla autolla kohti Mehikoormaa mitä huikeimmassa auringonpaisteessa, hyvillä mielin. Luultavasti omalla naamallani karehtikin hymy koko kotimatkan, sillä sain ajaa autolla! Luksusta autottomalle Virossa asujalle!