Tuli Lappia ikävä...

Luin tänään kirjoituksen, jossa kerrottiin, että Suomen Lapin Sevettijärvellä postintoiminta lakkautettiin kesällä 2015. Olin hämmästynyt! En koskaan edes ajatellut, että Sevettijärvi tai Näätämö olisivat syrjäkyliä, vaan sijaitsevat ainakin kesäisin vilkkaasti liikennöidyn Norjaan johtavan tien varrella. Kirjoituksen saatteena oli vetoomus postipalvelujen säilyttämisen puolesta Sevettijärven ja Näätämön alueella.  Allekirjoitin vetoomuksen välittömästi, koska alueen hyvin tuntien ymmärrän, että Sevetin-Näätämön alueen asukkaille on aivan kohtuutonta joutua asioimaan postiasiansa Inarissa, yli 140 km päässä kotoa.

Tästä linkistä pääsee vetoomukseen ja sieltä allekirjoittamaan: http://www.adressit.com/postipalvelujen_sailyttamisen_puolesta_naatamo-sevetti_alueella

Jo vuosia sitten Lapissa asuessani pohdin, että valtiovallan tavoitteena on Lapin autioittaminen. Lappihan tulee valtiolle kalliiksi, kun palveluja ja infrastruktuuria on ylläpidettävä, mutta verotuloja on suhteessa vähän kun ei siellä mitään isompaa teollisuuttakaan ole. Maanpuolustuksellisesti sitten... nojaa! 

Kaikessa hiljaisuudessa ja melko kavalastikin syrjäkylissä asuvien ihmisten elämästä tehdään vaikeaa, ellei pianaikaa mahdotonta. Jokaiselle kuuluvat terveyden- ja sairaanhoidon palvelut keskitetään kuntakeskuksiin ja kaupunkeihin, pienten taajamien posteja lakkautetaan, kaupat sulkevat ovensa kannattamattomina ja kyläkoulut kuolevat. Pankkipalvelut vietiin pois jo pian 20 vuotta sitten ja kehoitettiin ihmisiä opettelemaan asiointi netin kautta. Netti ei vain anna sitä käteistä rahaa jota joskus saattaa tarvita, eikä kaikki, varsinkaan ikäihmiset ole osanneet tai jaksaneet opetella internetin käyttöä.

Kaikki on Lapissa kaukana. Inarilaiset ja utsjokiset äidit lähtevät synnyttämään Rovaniemelle ja sinne kiidätetään sairauskohtauksen saaneet ja erityissairaanhoitoa tarvitsevat. Jos ehditään! Tavallinen asiointikäynti vaikkapa Lemmonjoen kylästä Ivalossa kunnanvirastossa vie koko päivän. Näätämöläinen voi, jos hyvin sattuu, käydä Inarin kirkonkylällä hammaslääkärissä. Vastaanotto on auki maanantaisin ja keskiviikkoisin. Matkaa kertyy edestakaisin n. 300 km. Ihan vain esimerkkien valossa.

Toimeentulo pohjoisella alueella on usein niukkaa ja epäsäännöllistä. Matkailu työllistää sesonkiaikoina, muut isommat työnantajat lienevät kunta, valtio ja Rajavartiolaitos, joka sekin "kutistui kuin pyy maailmanlopun edellä", kun Schengenin myötä viimeisetkin vartioasemat suljettiin. Viimeistään tuolloin lakkasi "rajavartija" olemasta paikallisten nuorten miesten unelma-ammatti. Työssä käynnin toteutus onkin ihan oma haasteensa. Jo vaikka siksi, että oma auto on aivan välttämätön.Työnhaku- ja käyntialueena on koko Inarin kunta ja voi hyvin olla että Sevettijärveltä kuljetaan töissä Saariselässä, jolloin työmatka kestää vaatimattomat 2,5 tuntia suuntaansa. Hyvissä keliolosuhteissa!

Surullista!

Olen kuullut virkamiesten sanovan; se on valintakysymys, missä asuu! No, onhan se! Minä nostan henkistä hattua niille, jotka valitsevat kotiseutunsa ja juurensa, puhtaan Lapin luonnon asuinympäristökseen, tietynlaisen vapauden elää ja hengittää omaan tahtiinsa,  vaikka elämä sitten olisikin hankalampaa. Se vaatii päättäväisyyttä, rohkeutta ja sisua. Aika hitosti!

On aamuja.... ja aamuja!

On aamuja, jolloin herää energisenä ja touhukkaana päivään. Yöunet ovat olleet rauhallisia, eikä niitä edes muista. Päivä sujuu toimeliaana, mieliala iloisena, kaikki tuntuu helpolta ja hauskalta.

On aamuja, jolloin herää myöhään, pää turtana eikä haluttaisi edes nousta lämpimästä sängystä heti riekkumaan ja tekemään aamuaskareita. Laiskottaa! Yöunet ovat olleet täynnä kummia tapahtumia ja kivut ovat herättäneet moneen kertaan istumaan sängyn reunalle. Lopulta on pitänyt ottaa buranaa ja vasta sitten on päässyt takaisin uneen.


Vaikka kuinka pohtii ja koettaa järjellä miettiä, niin tuollaisten päivien ja öidenkin vaihtelu tuntuu täysin sattumanvaraiselta. Menee päiviä ja viikkoja, jolloin riehuu puunkannossa, lumitöissä, pyykillä, sekä reippailee koiran kanssa pitkillä lenkillä, eikä kipuja ole lainkaan ja energiaa ja intoa riittäisi vaikka mihin. Sitten aivan varoittamatta herää päivään, jolloin joka kohta kropassa on kipeä vaikkei olisi moneen päivään tehnyt mitään raskasta.

Ainoa selvästi vaikuttava tekijä on ollut säiden vaihtelu. Korkeapaineella vointi on hyvä, energiaa riittää, jos vain luontaiselta laiskuudelta saa potkittua itsensä liikkeelle. Mutta matalapaineella tuntuu kuin harmaat pilvet imisivät pois kaiken energian, pää on sumuinen ja olo väsynyt.

Tänään on taas se huonompi päivä! Pitkästä aikaa onkin vain -4 pakkasta ja tuuli puistelee äkäisesti puita ja harmaat pilvet kiitävät taivaankannen yli pudottaen välillä kylmiä lumikuuroja niskaan.

Mietin, tällaistako on ikääntyminen; kolottavia luita ja niveliä, huimausta ja väsymystä? Kuin hiljalleen lahoavan puun elämä?

Pakkaspäivä

Pakkanen on kiristynyt, nyt illasta on jo -25 astetta. Se tuntuu!

Iltapäivällä kävin saunassa, oikein pidemmän kaavan kautta. Laitoin jalkakylvyn, rapsutin kovettumat, tein kasvojen kuorinnan, makoilin lauteilla pitkään ja hartaasti löylyistä nauttien.

Kyllä olikin hyvät löylyt! 

Eikä ihme, sillä pyöreän vuorokauden verran saunaa lämmitettiin. 

Tarkoituksena oli sulatella 100 litraa vesivaraajaan jäätynyttä vettä ja saada varaaja tyhjäksi. Siihen tarvittiin kyllä vuokraisännän apua, mutta nyt on sekin tehty  ja sitten vain odotellaan kevättä ja niin lämpimiä kelejä, että varaajan ja vesipumpun voi ottaa uudelleen käyttöön. Siihen asti käyttövesi nostetaan kaivosta, eikähän sekään hankalalta tai raskaalta tunnu kun asennoituu oikein.

Sääennusteen mukaan kovia pakkasia kestää muutaman päivän, sitten lauhtuu ja sataa lisää lunta. Ei siis tule tekemisen puutetta! Voi jopa olla, että iltaisin uni maistuu.

Ainakin nyt mukavasti ramasee!

Naisesta otetaan mittaa...

Koko pitkän pimeän syksyn sitä odotettiin ja kaivattiin; talvea puhtaan valkeine hankineen, valoineen ja raikkainen pakkaskeleineen!

Nyt se on täällä! 

Peipsijärvi on Mehikoorman kohdalta umpeen jäätynyt. Pakkasia on nyt ollut reilun viikon, viime päivinä jopa -15 -  -19 astetta. Kylmyyden tunnetta on lisännyt järven yli puhallellut vinkka, tuoden terveisiä Siperiasta saakka. Tänään alkoi lumisade ja päivän mittaan pilvet ovat varistaneet lunta maahan n 15 - 20 cm. Huomenna pääsee ottamaan lumikolan kanssa ensimmäisen matsin!

On kuin kyläkin olisi pessyt kasvonsa, vaikkei lunta ollut vielä kuin aavistus maassa. Mietin, miltä joulu olisi täällä näyttänyt jos talvi olisi tullut ajallaan. Auringonpaiste on joka tapauksessa ollut tervetullutta, valoa tuntuu jo olevan päivällä runsaasti, vaikka päivä pitenee täälläkin yhtälailla kukonaskelin.

Olen paljon pohtinut päättynyttä vuotta ja summannut kaikkia tapahtumia sen varrelta. Suurinta iloa on tuottanut ne monet ihmiset, joita olen usein yllättäen ja kummallisissa elämän mutkissa kohdannut. Tämän talon omistajat ovat juuri sellaisia. Siksi oli aivan erityisen mieluisaa saada vuokraisäntä ja hänen vaimonsa vieraiksi, valmistaa ja tarjota heille huolella valmistettuja ruokia ja ihmetellä tuttuutta, kuin olisimme tunteneet toisemme aina.  

Sain toki myös hyviä käytännön ohjeita talven varalle. Tarkoitus oli lähipäivinä tyhjentää saunalla oleva 100 litran vesivaraaja ja järjestää kaikki tarvittava talviteloille, mutta talvi ehtikin ensin. Laiskottelin eilen aamupäivällä ja vasta illalla saunaa lämmitellessäni aloin tyhjentää vesivaraajaa vain todetakseni, että vesiputket olivat jo ehtineet jäätymään. 

Illan pimeydessä kaivosta vettä nostaessani olo oli hieman epävarma; näinköhän tämä nyt tulee sujumaan...? Naisesta otetaan nyt mittaa, mihin venyy ja kykenee, miten selviää! Mutta sitten muistutin itseäni vuosikymmenien kokemuksesta Inarijärven rannalla anopin ja appiukon kotona. Sielläkin talvisydämellä vesi haettiin avannosta, eikähän se sen kummempaa ollut. 

Eikähän siitä niin kovin montaa vuosikymmentä ole kun valtaosa suomalaisista nosti käyttövedet pihakaivosta, kävivät tarpeillaan ulkohuussissa ja lämmittivät asumuksensa puilla! Ja hyvin pärjäsivät siitä huolimatta (tai juuri sen takia).

En minä mikään piipertäjä ole, vain hiukan idealisti. Tästä Peipsijärven kalastajakylän vinkkelistä katsottuna olen varsin tyytyväinen voidessani ottaa välimatkaa asioihin, joita pitää arjessansa itsestäänselvyyksinä. On keskuslämmitys, juokseva kuuma ja kylmä vesi, suihku ja se vesivessa...

Minulla on siis vettä kaivossa ja halkoja liiterissä, molempia riittävästi yhden talven kovatkin pakkaset vastaanottamaan. Uskon pärjääväni

Ja onhan minulla tunnetusti iso ääni millä huutaa apua, jos en pärjää!