Kevättä!

Päivät, viikot vierii…

Pitkä, mutta minulle niin mieluinen talvinen jakso lumineen ja pakkasineen taittui jo huhtikuun alussa ja sen jälkeen on lämmin eteläinen ja kylmä pohjoinen vaihdellut tasaiseen tahtiin. Lumi on sulanut, uutta satanut, aurinko paistanut ja lämmittänyt ja taas yöpakkaset yllättäneet! Kevät keikkuen tulevi! Todellakin.  Routaa vielä riittää ja metsien aluset ovat edelleen vesien vallassa viime syksyn ylettömän runsaiden sateiden peruja.

Varhaisilla aamulenkeillä ja illan hämärtyessä tienoo on täyttynyt lintujen laulusta, alati voimistuvasta ja monimuotoisemmaksi kasvavasta. Parhaimmillaan laulujen kakofonia on jopa peittänyt liikenteen melun alleen. On piipitystä, luritusta, haikeaa huhuilua, tirskumista ja ärhäkkää kärinää. Ja taivaalta on törähdellyt joutsenten torvet ja hanhien töötit. Talitiaiset tulevat metsälenkillä melkein käden ulottuville katselemaan koiraa sen näköisenä, että ”siinäpä menee paljon pesänrakennustarvikkeita”… Pelloilla töyhtöhyypät ja monet kahlaajat käyvät kilpaa reviireistä ja pesimäpaikoista. Maanviljelijöillä ei sen sijaan liene asiaa pelloille, niin märkänä maat yhä ovat.

Nyt on kuitenkin kevään hienoin hetki käsillä; juuri alkanut sade puhkaisee puiden lehdet hiirenkorville ja luonto pukeutuu muutamaksi kuukaudeksi vihreän eri sävyihin. Sitä me ikkunasta tähyämme!

Oma olo on kuitenkin kuin roudan riivaama. Kylmää jähmeyttä on riittänyt niin fyysisesti kuin henkisestikin koko alkuvuoden ja voi vain toivoa, että auringon lämpö ja energia sulattavat tämän olotilan.

Enpä muistanut, miten varoen elämälle kannattaa toiveitaan esittää? Jo joitain vuosia sitten, kun koin silloisen raskaan työn kuluttavan kaikki voimani, toivoin kevennettyä työaikaa. Se olisikin toteutunut, mutta sitten vaihdoin työpaikkaa. Tätä nykyistä työtä hakiessa ajattelin tekeväni nyt pari vuotta täyttä -, ja sen jälkeen lyhennettyä työaikaa, sitten-kun asiakaskuntakin vähenee. Ei se ihan niin mennyt.

Jossain aiemmassa kirjoituksessa taisin mainita, että työnantaja päätyi osa-aikaistamaan työni vuoden alusta. Tein viikossa kolme lyhyempää työpäivää, mikä tietysti kuulostaa hulppealta, etenkin kun loput neljä päivää oli aikaa itselle. Tässä asetelmassa kävi kuitenkin niin, että lopulta rästiin jäävien töiden stressi ja melkoisesti pienentyneiden tulojen aiheuttama ahdistus veivät koko potin!

En ole vieläkään aivan varma, millaisilla piikkareilla onni lopulta potki, kun pitkään tätä työtä tehnyt työkaveri sai vakituisen työn muualta ja hänen alueensa asiakkaiden palveluohjaus annettiin minulle. Saan siis taas tehdä kokopäivätyötä, missä työn määrä tietysti tuplaantuu, mutta työaika antaa joustavuutta ja työn organisointi helpottuu.  Taloudellinen huolikin helpottuu, mikä sekin on positiivinen asia.

Nyt on vain – jälleen – hypättävä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, organisoiduttava aivan uudelleen ja käytävä uusia haasteita päin avoimin mielin. Muutoksia muutosten perään, kyllä, mutta eipähän elämä ole yksitoikkoista.

 

Vaan nyt, kaiken arkisen pakerruksen keskellä, nautitaan luonnon heräämisestä kevään kauneuteen, alkavasta vihreydestä, tuoksuista, sinivuokkojen ja leskenlehtien ilmestymisestä tien reunoille, jopa mehiläisten ja muiden pörrääjien lentoon lähdöstä. 

Ensimmäiset perhosetkin on jo bongattu!