Ihminen elää unelmistaan

Ajan seisahtaneessa ja hieman sameassa tilassa pohdin, millaisia unelmia minulla on ollut ja ovatko ne toteutuneet. Nuoruuden haaveeni oli päästä matkustamaan ja nähdä maailmaa, muuttaa asumaan Australiaan. Sinne en lopulta koskaan päässyt, mutta moni muu unelma on toteutunut, sellanenkin, mitä en tiennyt unelmoineeni. Uskon olleen itsellenikin parempi, etten aivan joka tuulen mukaan ole voinut singahtaa. Ja jos joskus elämä leikkasikin kipeästi unelmilta siivet ja pisti rämpimään nilkkoja myöten upottavissa soissa, niin aina niistä on noustu ja kohottu taas haaveiden kiitoradalle.

Mistä sinä haaveilet? 

Unelmoitko isosti; tavoitteletko vaurauden tuomaa turvaa, tekeekö valta sinut onnelliseksi? Ehkä uskot täydelliseen rakkauteen, joka kestää kaikki elämän loskakelit ja uuvuttavat helteet? Tuleeko onni perheestä, lasten menestyksestä, kauniista kodista? Vai onko haaveesi pienimuotoisempaa; tavoitteletko sisäistä rauhaa ja henkistä hyvinvointia, terveyttä? 

Miten voi saavuttaa unelmansa, miten haaveet toteutuvat? 

Joku sanoisi, että on vain uskottava unelmiinsa ja ne käyvät toteen. Kerrotaan myös, että ajatuksen voimalla voi manifestoida itselleen vaurautta ja kaikkea hyvää elämään.  Vaan tunnetko ketään, joka olisi saavuttanut unelmansa pelkällä unelmoinnilla? Minä en. Unelmien poikamiehet, lottomiljoonat, ikuisen rakkauden paratiisisaaret ja Kauniit ja rohkeat näyttäytyvät vain televisioruudulla tai unikuvissa, eivätkä ne sieltä astu arkitodellisuuteen.

Toisaalta, me suomalaiset elämme vanhojen viisauksien ja luterilaisen suoraviivaisuuden viitoittamaa elämää. Meidät, siis ainakin vielä suuret ikäluokat, on kasvatettu ajattelemaan, että savuttaakseen elämässä jotakin merkittävää, pitää tehdä lujasti töitä. Ja jos ei heti saavutakaan unelmiaan, on tehtävä vielä lisää työtä. Ja vielä vähän lisää työtä. Lannistumatta! Ja lopulta, kaiken raadannan jälkeenkin, sen luterilaisen ajattelutavan mukaan, on nöyrästi hyväksyttävä se, etteivät kaikki haaveet ja unelmat ehkä sittenkään toteudu. Sitten helposti ollaankin luusereita ja keikutaan masennuksen, mielenterveysongelmien ja itsetuhoisuuden hauraalla reunalla. 

Miten suuria tai pieniä unelmamme ovatkaan, miten hyvin tai huonosti ne saavutamme, me tarvitsemme niitä elääksemme. Kyllä, ne ovat elämämme todellinen polttoaine, suoranainen atomivoima, joka pitää meidät liikkeellä. Me kuljemme unelmiamme kohti palo sydämessä, silmät loistaen, täynnä energiaa ja taistelutahtoa ja saamme unelmista elämäämme sisällön ja motivaation.

 Ihminen elää unelmistaan. Jos ei ole unelmia, on vain tyhjyyttä!

Niinpä! Millehän alkaisi?