Selkävaivaisen ei kannattaisi istua kovalla tuolilla pitkään, mutta tunnustan, että tänään menetin täysin ajantajun, unohduin muistoihini ja havahduin vasta äsken kirpeään kipuun. Miten blogimaailma vei tällä tavoin mukanaan?
Aloitin ensimmäisen blogini vuonna 2006 lähtiessäni opiskelijavaihtoon Shanghaihin, tarkoituksenani pitää jonkinlaista matkapäiväkirjaa. Palattuani kotiin jatkoin bloggaamista sirotellen kirjoituksiin kokemuksiani ja ajatuksiani elämästäni. Blogialustaksi olin valinnut Vuodatus.netin, koska se oli kohtalaisen helppokäyttöinen silloin jo reilusti keski-ikäiselle mummolle.
Vuodatuksen blogiyhteisöstä tuli vähitellen tuttu ja turvallinen paikka kokeilla kirjoittamista muutenkin ja ajan mittaan rohkaistuin kirjoittamaan runoja, pakinoita ja tarinoita erilaisiin haasteisiin. En ole koskaan pitänyt itseäni kovin kaksisena kirjoittajana, mutta sain blogiyhteisössä aina mukavaa ja rakentavaa palautetta ja uskon myös jonkin verran kehittyneeni kirjoittajana.
Vuodatuksessa yhteisöllisyys oli aivan omanlaistaan. Blogikirjoitukset käsittelivät suunnilleen kaikkea taivaan ja maan väliltä ja jokainen kirjoitti itselleen ominaisella tavallaan. Kommentoinnit olivat suvaitsevaisia, usein empaattisia, kannustavia, ystävällisiä. Blogiystävyys synnytti ystävyyttä ihan konkreettisestikin ja vaikka Facebook on muuttanut ihmisten välisen yhteydenpidon tykkäysklikkauksiksi, niin muutaman blogin takaa tutuksi tulleen henkilön kanssa yhteyden pito on jatkunut jopa kuluneet 15 vuotta.
Vuodatus muistaakseni myytiin, ainakin minulle vähän yllättäen, Alma-Medialle ja se hajoitti yhteisön. Kukin etsi kirjoituksilleen uuden alustan, moni näyttää lopettaneen blogin pidon kokonaan. Harmikseni en koskaan tullut tallentaneeksi kirjoitelmiani mihinkään, joten kun Vuodatus kaatui, ne katosivat johonkin bittiavaruuteen. Tai niin ainakin luulin....
Selasin eilen erään blogiystäväni julkaisuja.ja katsoin myös ohimennen hänen postaukseen tulleita kommentteja. Tunnistin muutaman lähes yhtä vanhan blogiystävän kommentoineen hänen postausta. Haikailin taas kerran "vanhoja hyviä" Vuodatuksen aikoja! Jopa niin, että näin yöllä unen, jossa kävelin keskellä Vuodatuksen värikästä blogimaailmaa ja kaikki kirjoitukset olivat tallennettuina puihin, pensaisiin, talojen seiniin ja katukiviin.
Aamukahvia juodessani tuli mieleen kokeilla, pääsisinkö Vuodatukseen. Ihmeekseni jopa muistin oikean salasanan - ja kas - vanhan kummituksen blogini avautui. Koko armaisen päivän olen sitä selannut ja kopioinut/tallentanut vanhat kirjoitukset. Aivan kaikkea siellä ei enää ole, kirjoitukset alkavat vuoden 2008 keväästä, toisesta Kiinan reissusta.
Lueskelin juttuja sieltä täältä, monet muistot ja tunnelmat nousivat pintaan, en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. Pitää tavata ajan kanssa kirjoitukset läpi, onhan ne kuitenkin oman elämän ajankuvaa ja sikäli itselle arvokkaita. Pienen järkytyksen koin löydettyäni Pakinaperjantain haasteeseen kirjoittamani pätkän aiheena unelma! Surullista huomata, että samaa unelmaa olen kantanut mukanani 15 vuotta eikä se vieläkään ole toteutunut! Yhyyy!
****************************************************************************************************************************
Julkaistu blogissa:
perjantai, 19. lokakuu 2007
Sana on...arvaa mikä!
Pakinaperjantain 50.haaste on.....
Istun hämärtyvässä huoneessa ja katselen ikkunasta pilvien kiirehtimistä taivaalla. Aurinko on alhaalla, pian sen kajo katoaa kokonaan... Toiveikkaana ajattelen, että tänä iltana, pitkästä aikaa taivas on kirkas ja voi nähdä kuun ja tähtien loisteen.
Kunpa en asuisi keskellä kaupunkia, missä katu- ja mainosvalot himmentävät taivaan valot! Maisema pysähtyy vastapäisen talon seiniin ja ikkunoihin. Kylmä viima pyyhkii harmaita katuja ja puiston paljaat puut hytisevät kylmissään...
Ehkä tulevaisuudessa, jos Luoja suo ja ihmiset sallivat...Asun kaupungin ulkopuolella, poissa kiireestä ja metelistä, paikassa, jossa kasvaa vanhaa metsää ja järvi tai joki on vieressä. Rannassa on laituri, jossa kesäisin pidän soutuvenettäni. Sillä käyn kalassa ja soutene vesiä omaksi ilokseni. Rannan tuntumassa pieni savusauna lämpiää aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn ja tietenkin jouluna.
Asun pienessä punaisessa tuvassa, jonka valkoisia ikkunapieliä ja räystäslautoja koristaa pitsileikkaukset. Mökki seisoo mäellä tai mäen etelään antavalla rinteellä ja keittiön ikkunasta avautuu laaja ja avara maisema yli joen tai järven. Tilaa en tarvitse paljoa, enkä suuria mukavuuksiakaan, mutta puuhella ja piisi on tupasessani oltava!
Mökkini laitan viihtyisäksi ja mukavaksi. Seinät on maalattu vaaleilla väreillä ja lattia on tietysti lakattua puuta. Sisustan kotini hyvin harkiten kauniilla, vanhoilla huonekaluilla. Siellä täällä on esineitä tai kalusteita, joista voi havaita asukkaan vierailleen tai asustelleen ulkomailla, mm Kiinassa. Varon kuitenkin visusti kokoamasta turhaa ja tarpeetonta tavaraa ympärilleni.
Yhdessä nurkkauksessa, kirjakaapin edessä on muhkea nojatuoli, jossa iltaisin istun lukemassa kaikkia niitä mielenkiintoisia kirjoja, jotka nyt jäävät hankkimatta ja lukematta. Koira makaa omalla paikallaan lattialla ja tuhahtelee välillä unissaan.Pöydällä on suklaata ja kannussa teetä, tuli rätisee mukavasti takassa....
Pakinaperjantain sana on Unelma!
Aivan ihana unelma! :)
VastaaPoistaVuodatuksen puolelta minäkin bloggaamisen aloitin mutta siirryin bloggerin puolelle jo varhain. En tiennytkään että olet Kiinassakin oleskellut...
Hyvää Ystävänpäivää sinulle sinne missä nyt oletkin. Unelmia on hyvä olla, koska eihän sitä tiedä vaikka toteutuisivat! 💗💗💗
Kiitos, Una, samoin sinulle!
PoistaUnelmassa ei mitään vikaa, toteutus vain ontuu! Kaipaan taivasnäköalaa, mutta ymmärrän olla tyytyväinen tähänkin hetkeen, kun ei ole suoranaista hätää mistään.
Kansainväliset vaihdot oli opiskeluajan ihanuutta, ehdin käydä monessa maassa sinä aikana, Kiinassakin kahdesti.
Jep, kyllä ne Vuodatuksen jutut ovat tallessa, kun vaan muistaa salasanat.
VastaaPoistaVuodatuksessa oli suuri palvelimen kaatuminen mikä aiheutti kuvien katoamisen ja sen takia monet siirtyivät muille alustoille. Silloin minäkin lähdin Vuodatuksesta, jossa oli aloittanut vuonna 2005.
Ihana on pakinaperjantain unelmasi. Sitä kohti edelleen!
Tiivis oli blogiyhteisö silloin blogien alkuaikoina, yhteisö oli aika pieni ja oli helppoa löytää samanhenkisiä kirjoittajia.
Liputan edelleen blogien puolesta, facessa on profiili, mutta mitään en enää siellä julkaise, enkä käy katsomassa muutenkaan.
Jatketaan!! Hyvää ystävänpäivää!
Mie yritin joitain vuosia takaperin päästä Vuodatukseen, kaikilla salasanoilla, ei onnistunut. Mulla oli oikeastaan kolme profiilia, omille jutuille, kirjoitelmille ja kuville. Kerran onnistuin avaamaan kuvablogin, siellä ei ollut mitään. Nyt oli yllätys, että sain kaikki auki, löysin pienen kuvasarjankin, ja kirjoitelmat oli tosiaan sieltä 2008 alkaen tallessa. Olisiko Vuodatusta jotenkin korjailtu?
VastaaPoistaFaceen postaaminen on vähentynyt koko ajan, eikä niitä kukaan näe, enkä näe kavereiden julkaisuja kaiken mainonnan seasta. Face ei ole se, miksi siihen alunalkaen liityin, siksi miekin palaan blogiin. En vain vieläkään osaa tätä oikein hyödyntää...
Hyvää Ystävänpäivää sinulle myös!
Minä aloitin myös Vuodatuksessa joskus 2008 ja sen kaatumisen ja kuvien katoamisen takia olin aikeissa lopettaa bloggaamisen. Hetken päästä päätin kuitenkin opetella bloggeria. Alku hankalaa ja edelleen en saa liitettyä uusia blogeja sivupalkilleni. En vain osaa.
VastaaPoistaTykkäsin Vuodatuksesta. Silloiset perjantaipakinat ja maanantaitarinat olivat aivan ehtaa. Muutamia ystäviä on vielä niiltä ajoilta. Se tuntuu tosi hyvältä.
Unelma on yksi ihana elämisen mauste. Ilman unelmia olisi tylsää. Mitä siitä, vaikkeivat aina just niin toteudukaan. Sinun perjantaipakinan unelmasi on niin toteuttamisen arvoinen. Jos unelma kariutuu, niin on paras rakentaa uusi unelma.
Hyvää ystävänpäivää.
Niin, sieltä Vuodatuksesta meidänkin tuttavuus alkoi ja vuosien jälkeen löytyi uudelleen blogista. Tällaista jatkumoa on mukava ajatella!
PoistaMuistan pakinaperjantaista muutaman todella huiman kirjoittajan, aina oikein odotti, mitä seuraavaksi postaa.
Unelmat ja toiveet kannattelevat, motivoivat, vaikkei ihan pää pilvissä kannata elää. Oikeassa olet, unelmista pitää osata myös luopua tai niitä pitää päivittää.
Hyvää Ystävänpäivää myös sinulle! Mukavaa kun olet!
Hyvää Ystävänpäivää Crane!
VastaaPoistaMieki kärsin selkäkivusta ja huomannu omalla kohalla, tekipä mitä teki niin kipuilee :)
Hei Maarit!
VastaaPoistaMukavaa kun tulit blogiini vierailemaan ja kiitos kommentista. Oli erikoista, että Vuodatus nousi niin pintaan sen jälkeen kun kävin kommentoimassa blogiisi, että tuli uniini ja vielä aamulla muistin uneni. Täällä kirjoitinkin Vuodatuksen ajoista ja muistelin muutenkin monia silloisia blogiystäviä.
Selkäkipu on rumasti sanottuna sieltä ja syvältä, se rajoittaa rankasti elämää ja pakottaa miettimään arkensa uusiksi. Onneksi välillä on parempia aikoja!
Hyvää Ystävänpäivää sinulle myös, Maarit!