torstai 16. heinäkuuta 2015

Elämä menee kerran jälleen remonttiin

 

Vierivä kivi ei sammaloidu! Paikallaanolo sen sijaan...!

Vanhassa ja kuluneessa sloganissa piilee viisaus, jonka oivaltaa kun miettii kuluneita vuosia ja kaikkea tapahtunutta..Pitkällisen prosessin seurauksena kasasin elämäni palaset, päätin "tehdä asioille jotakin" ja lopulta toteutin "Suuren Elämänmuutokseni". Sain työpaikan pääkaupunkiseudulta ja muutin Lapista asumaan Kehä-III sisäpuolelle. Ei se aivan  otin-vuoteeni-ja-kävelin -periaatteella tapahtunut, mutta reilu puolitoista vuotta stadilasielämää on nyt eletty ja hengissä yhä ollaan.

Työ!
En oikein ymmärtänyt itseäni! Olin todella innoissani uudesta työstä ja työtehtävistä, mutta oli kuin olisin hetii alussa kadottanut jonkin tärkeän tarttumapinnan, josta en myöhemminkään oikein saanut otetta. Työyhteisöön oli suorastaan kivuliasta tulla mukaan. Perehdytys oli monenkirjavaa ja oli raskasta opetella asioita kantapään kautta! Esimies, jonka tukea olisin suorastaan kipeästi kaivannut, loisti poissaolollaan. Oli helpottavaa kun yksikön nuori sairaanhoitaja sai esimiespostin ja osoittautuikin taitavaksi, tehokkaaksi ja tasapuoliseksi. Hän sai asiat luistamaan. Lisäksi yksikössä aloitettiin uutta toimintamallia luova Elo-D -koulutus, jossa henkilöstön arvoja ja asenteita muokataan asukaslähtöisiksi, pois laitosmaisesta rutiinihoitamisesta. Työyhteisön ilmapiiri on myönteinen ja työkaverien kanssa yhteistyö sujuu hyvin.

Kaikki muutos, niin hyvässä kuin pahassa, on kuitenkin ollut hieman liikaa! Väsyin! Väsymys oli kuin musta aukko, joka ahmaisi kitaansa kaiken: ei jäänyt voimia harrastaa, tavata ystäviä, hoitaa itseään. 
Kaikki voimat hupeni siihen, että kävi töissä ja yritti siellä tehdä kaiken tarvittavan, koska pidän työstäni. Ja kun en kokenut selviäväni tehtävistäni, stressaannuin ja ahdistuin. Oravanpyörä oli valmis. Lyhyt loma toukokuussa ei juurikaan helpottanut, palasin töihin entistä ahdistuneenpana.

Olen aina ajatellut ja konkreettisestikin kokenut, että kun ihmisen henkinen taakka kasvaa liian suureksi kantaa, fysiikka pettää. Vaikeina 90-luvun vuosina kävin tuskaisesti läpi kolme välilevyn pullistumaa. Kun elämä helpotti, elin 15 vuotta lähes täysin vailla selkävaivoja. Kunnes kesäkuun alkupuolella, pihajuhlien yhteydessä selkä alkoi oireilemaan! Ja sitä on nyt sitten jatkunut! Ja taitaa taas jatkua pidempäänkin!

Summa summarum! Elämä laitetaan siis remonttiin! Kuvainnollisesti korjataan tämän korttitalon perustuksia, tuetaan kallistumia, tilkitään vuotoja ja tuuletetaan vinttiä! Ehkä...! Tai vain kaadetaan kumoon koko höskä!

Mutta kaikki se jää nähtäväksi!


*******************************************'


Edessä uudet polut,
vastamäet ja myötäleet
mutkan takana arvaamaton


Tuulien kohina korvissa
kevyt on tietä taivaltaa
kasvoilla auringon valo





5 kommenttia:

  1. Tästäkös se kaikki alkoi! Kurja juttu tuolainen loppuunpalaminen, mutta hienoa, että asiat järjestyivät.

    VastaaPoista
  2. Tästä, tai oikeastaan jo muutaman vuoden takaa! Tarpeesta muuttaa elämä omannäköiseksi. Ehkä jouduin välillä harhaan ja nyt taas löysin oman tieni

    VastaaPoista
  3. Löysin sinut pitkästä aikaa.
    Paljon on tapahtunut sitten viime.
    Pärjäile.

    VastaaPoista
  4. Hei Aimarii! VAstasinkin toiseen kommenttiisi! Tosi mukavaa jatkaa blogituttavuutta pienen tauon jälkeen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Never say never again...

  Tuli mieleen tuo James Bond-leffan nimi "Never say never again" ("Älä kieltäydy kahdesti" on mielestäni huono suomenno...