lauantai 26. maaliskuuta 2016

Halusin olla luova, mutta päädyinkin pohtimaan mutuja



Olen sattuneesta syystä viime aikoina pohtinut paljon sitä, minkä verran ihminen saa syntymälahjanaan luovia ominaisuuksia ja taipumuksia ja minkä verran niitä voi oppia. Vai voiko? Mietin, voiko saamansa lahjan kadottaa, tai voiko rajallista lahjaansa kehittää voidakseen luoda suuria...?

Aivan varmasti tästä aiheesta löytyy fiksua tieteellistä pohdintaa miljoonan kilometrin verran, mutten pyri tieteelliseen tutkimukseen enkä todistelemaan mitään. Pohdintani on silkkaa mutua, joka on lähtenyt liikkeelle omista rajallisista kokemuksistani. 

Puhutaan taiteellisesti lahjakkaista ihmisistä, sellaisista ihmisistä, joista ehkä jo pienestä pitäen tiedetään, mihin he suuntautuvat elämässään; musiikkiin, kirjallisuuteen, kädentaitoihin, kuvataiteisiin... 
Toisessa ääripäässä ovat ihmiset, joilta ainakin näennäisesti puuttuu luovuus ja kaikki erityisominaisuudet. Vai puuttuuko? Ehkä he elävät olosuhteissa, jotka eivät ruoki luontasia lahjoja eikä kannusta niiden kehittämiseen tai jokin vaikutin heidän elämässään tukahduttaa kaiken luovuuden? 

Olen varma, että meissä kaikissa piileskelee luovuuden lahja, ihmisen primitiivisenä ominaisuutena, jota ilman ihmiskunta ei olisi selvinnyt näinkään pitkälle. Se vain ilmenee meissä eri tavoin. Taiteilija näkee mielessään kuvan, jonka haluaa luoda, kuulee soinnut, jotka haluaa tehdä eläväksi, elää mielessään tarinoita, joita haluaa kertoa. Tavallinen tallaaja löytää luovia ratkaisuja arjen pieniin ja suurempiin pulmiin, olipa kyse kodin tai lasten hoidosta, ympäristöstä, elinkeinosta, taloudesta tai rahasta, liikkumisesta paikasta toiseen, opiskelusta, ruoan hankinnasta... Ihan kaikessa! 
Se vain pitää löytää ja antaa sen elää, kasvaa ja voida hyvin. Luulisin!

Miten päädyin - ei tähän lopputulokseen, vaan ylipäätänsä - pohtimaan! Luovuutta!
Koska halusin luoda jotakin, löytää itsestäni niitä piileksiviä ominaisuuksia, joilla saisin muokattua mieleni kuvat konkreettisiksi 'joksikin', jonka joku toinenkin voisi nähdä! Tunsin varsin suurta luomisen tuskaa, eikä lopputulos ollut lainkaan sitä mitä olisin halunnut sen olevan, koska minulla ei ollut riittävästi taitoja toteutukseen.

Päädyin leikkimään kuvilla! Ei taidolla vaan innolla ja kokeilunhalulla! 
Ainakin minulla oli hauskaa!












8 kommenttia:

  1. Olen kyllä tavannut ihmisiä, joilla ei ole mitään tarvetta olla luovia...Joskus ihan ihmettelin, että miltä heidän elämänsä tuntuu, kun ei innosta musiikki, ei taide, ei käden työt, ei kirjallisuus... En osaa kuvitella elämää ilman. Sinulla on onni kyetä nauttimaan erilaisista asioista, ja näet kauneutta yllättävissäkin asioissa. Elämäsi on rikasta sen kautta, jos sen osaat rikkaudeksi lukea =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Arjuli! Kyllä mie vissiin osaan nauttia ja kown ihan varmasti suureksi rikkaudeksi kyvyn nähdä kaikenlaista. Mutta tiedäthän tunteen kun päässä olisi sata ja yksi ideaa tarinaksi, mutta oikeat sanat tarinan kertomiseen kaikkoavat tai niitä ei saa suostumaan oikeaan järjestykseen... Minussa on herännyt hullu halu maalata akvarelleja. Tekniikka hukassa!
    Että tämmöistä!

    VastaaPoista
  3. No niin. Nyt selailin enemmän ja selvitin viime vaiheesi. Tämä Viron keikka tuntuu juuri sellaiselta "luovalta ratkaisulta", jota tässäkin mietit. Luovuudessa taitaa olla kyse myös uskalluksesta ja siitä, että odottaa itseltään sopivan paljon ja sopivan vähän niin, että lähtee rauhassa liikkeelle uusiin tuntemattomiinkin suuntiin. Vaikka niin kuin Eeva Kilpi sanoi:

    "Nukkumaan käydessä ajattelen: / Huomenna minä lämmitän saunan, / pidän itseäni hyvänä, / kävelytän, uitan, pesen, / kutsun itseni iltateelle, / puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, / kehun: Sinä pieni urhea nainen, / minä luotan sinuun."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita Kilven sanopja lukiessa sydänalaan tuli mukava olo! Täällä olenkin ahkerasti opetellut saunan lämmittämistä ja itseni kehumista... Kiitos kaunis, mm!

      Poista
  4. Upeita kuvia, anna mennä vaan! Tykkään etenkin noista lumikasakuvista.

    Oma mutuni on myös se, että meistä jokainen on luova. Pitää vaan löytää se oma juttu ja niitä on monia. Läheiseni on sitä mieltä, että syntymässä voi saada prosentin verran lahjakkkuutta, loput on harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua.
    Ja vielä kerran harjoittelua.

    Olisi tietysti ihanaa ajatella, että olisi vaan lahjakas hikoilematta yhtään, mutta olen kyllä kallistunut siihen ajatukseen, että harjoittelua lahjakkuuden kehittäminen vaatii.

    Leppeää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset Sususeni! Sitten nouseekin kysymys, miksi nuorena ja notkeana ei osannut suuntautua minkäänlaisiin taiteellisiin opintoihin. Lähinnä tarkoitan, että olisipa edes vähän teknistä osaamista, niin ei tarvitsisi keksiä koko fillaria, pelkkä pyörä riittäisi. Seinä nousee vastaan siinä kohtaa kun ei osaa lähteä toteuttamaan ajatustansa haluamallaan tavalla... Voihan se tietysti olla taas sitä liiallista itsekritiikkiäkin!
      Jatketaan siis harjoittelua!

      Poista
  5. Minusta sanatkin olet saanut varsin mukavaan järjestykseen. Kiva, kun löysin sinut uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mummeli! Tuntuu todella mukavalta ja rohkaisevaltakin, kun tutut blogiystävät löytävät tiensä keskelle tätä "elämänremppaa"! Lukijoiden palaute tekee kirjoittamisestakin mielekkään, syntyy vuorovaikutus, jota pidän hyvin arvokkaana.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Onnellista Äitienpäivää!

Toukokuun toinen sunnuntai, Äitienpäivä, äitien päivä! Tänäänkin aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, on kesäistä, on tulossa upea...