lauantai 22. lokakuuta 2016

Vanha




Tiedättekö, nyt olisi niin helppoa käpertyä peiton alle, sulkea ulkopuolinen maailma pois tästä hetkestä. Antaa masennuksen kaataa harmaa viittansa kaiken ylle. Luovuttaa!

Eikä vain siksi, että käsillä on vuoden raskain ajanjakso. Kova tuuli repii puut paljaiksi, harmaat pilvet roikkuvat kattojen yllä, musta maa imee kaiken valon, ja pahimmoillaan kylmääkin kylmempi sade kaatuu niskaan päivätolkulla.

Ei! Säästä ja vuodenajastahan aina selvitään, jos ei hyvin, niin ainakin hengissä. Siksi, että on toivoa paremmasta; että kurjien loppusyksyn säiden jälkeen tulee kirkkaita pakkaspäiviä ja saattaapa lumikin käväistä maailmaa kirkastamassa. Päivät pitenevät ja aurinko viipyy taivaankannella joka päivä hieman kauemmin…

Ei ja ei! Ei tässä mitään kaamosmasennusta podeta!


Kävin lääkärissä! Oli uusi työterveyslääkäri, kuunteleva ja melkeinpä myötätuntoinen. Valitin tietenkin kipuja siellä ja täällä, mainitsin varovasti väsymyksestäkin. Lääkäri laittoi lähetteitä sinne ja tänne tutkimuksiin, määräsi uusia lääkkeitä. Lupasi kuntoutustakin.

Oikein oli hyvä!

Mutta! Lääkäri oli sitä mieltä, että kaikkien kipujen ja väsymyksen takana on ikä! Että olen vanha, että kroppa pettää, ei kestä fyysisesti kuormittavaa työtä, huutaa sitä kipuna nivelissä, aristuksina lihaksissa.

Vanha! VANHA!

Kyllähän minä sen olen tiedostanut, että tässä ikäännytään ja askel lyhenee. Ettei työssä, sen paremmin kuin arjessakaan enää olla nopeita ja näppäriä. Ikääntymistä en ole noteeranut sen kummemmin, en tuskaillut. En ole suurennuslasilla uusia ryppyjä naamasta etsinyt, en nykkinyt harmaita hiuksia päästäni. Ikääntymistä olen pitänyt luonnollisena, elämään kuuluvana, mutta vasta jossain edessäpäin häämötttävänä asiana. Vanhuus on ollut vielä sana, jolla on voinut leikkiä, mennä sen taakse huumorilla.

Mutta kun sen toinen - ja vieläpä lääkäri- toteaa tuolla tavoin ääneen, se nousee eteen kuin suuri pilvi tai vuori, oikea Mount Everest. Se peittää näkyvistä tulevaisuuden ja heittää tumman varjon nykyisyyteen.


Oihoi, taidanpa sittenkin mennä peitonmutkaan vähän murehtimaan!


3 kommenttia:

  1. Toisissa töissä väsyy kieltämättä enemmän kuin toisissa. Ajatteles jos vaikka laatisit ihmisille henkeviä sanaristikoita työksesi niin eihän se rasittaisi sillä tavalla kuin raavas ruumiillinen työ. Sie annat työssäsi kaikkesi, kirjaimellisesti oi ystäväni. <3 Voiko teillä tehdä lyhennettyä työviikkoa? tms... Halitus. Onneksi siulla on Nappis joka saa takuulla olemassaolollaan harmit, huolet ja kuormat poistumaan harteilta ja mielestä. <3

    VastaaPoista
  2. Joko tulit pois peiton alta? Peikko on aina miälissään siitä, että se vanhenee, sillä se ei oikein välitä vanhenemisen vaihtoehdosta :)

    VastaaPoista
  3. Minä jo ehdin luulla, että kaamosväsymys tai mikä -masennus se on iskenyt sinuun.
    Rypyt naamassa ja tukan väri kait on se ja sama, mutta se että voimat hissuksiin vähenee, on hankalampi juttu.
    Ite sain sitä tuta tänä aamuna, kun metsänraivuussa en meinannut jaksaa. Piti tauottaa ja vetää henkeä, eikä isompi pölli sittenkään noussut pinoon, miten joskus ennen.
    Olen sitä mieltä, että vanhenemisessa ei ole mitään mukavaa, mutta pahempi juttu, jos ei vanhene.
    Sinua tosin ei voi vanhaksi sanoa, kun olet vielä työelämässä. Jaksamista se kyllä kysyy, kun työpäivän jälkeen pitäisi kuntoilla, että huomennakin aj sitä seuraavana jaksaisi. Tsemppiä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Onnellista Äitienpäivää!

Toukokuun toinen sunnuntai, Äitienpäivä, äitien päivä! Tänäänkin aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, on kesäistä, on tulossa upea...