sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Luonto on terapeutti




Katsoin eilen illalla teeveestä ”Inhimillisen tekijän” (http://areena.yle.fi/1-3259880), jonka aiheena oli luonnon vaikutus ihmiseen. Keskustelijoina oli tietokirjailija, pappi ja professori, jotka pohtivat asioita, joita itsekin olen paljon miettinyt ja oikeastaan pidän itsestäänselvyyksinäkin omakohtaisen kokemuksen pohjalta.



Luonnolla todettiin olevan terapeuttinen ja jopa parantava vaikutus ihmiseen, sillä luonnon keskellä stressi vähenee tai häviää kokonaan, mieli lepää ja ihminen kuulee oman sisäisen äänensä. Ohjelmassa puhuttiin maalla asumisesta, mutta myös siitä, miten tärkeää kaupunkiluonto, rakennetut puistot ja ulkoilualueet ovat asukkaille.


Ikäänkuin jatkumona eiliselle ohjelmalle, tein tänä aamuna koiran kanssa 1,5 tunnin lenkin Vantaanjokivarressa ja sen aikana tuli kyllä taas toteennäytetyksi, miten virkistävä ja voimaannuttava ympäröivä luonto todellakin on. Ei huolia, ei murheita…


Vaikka haikailenkin simppelin maalaiselämän perään, osaan olla kiitollinen asuinpaikastani, sillä lähialueella on sekä rakennettuja puistoja, että luonnonmukaisia metsiä, peltoalueita, kallioita ja rantaa, joissa polkuja, reittejä ja hiekkateitä kymmeniä kilometrejä ihmisten kulkea. Tarvitsee vain valita suunta mihin lähteä ja aina saa erilaisen luontokokemuksen, eikä ehdi kyllästymään.


Liikkumisen nautintoa lisäsi vielä erinomainen keli, mutta olimme myös niin aikaisin liikkeellä, että saimme jolkotella poluilla aivan ylhäisessä yksinäisyydessämme. Silmät ahmivat luonnon kauneutta, korvat kuulivat vain hiljaisuuden ja ihmiskehon elämästä kertovat äänet; sydämen sykkeen ja hengityksen suhinan, omien ja koiran askelten rapinan hiekkatiellä.





Kosteaa aamuilmaa oli helppo hengittää. Yöllä lämpötila oli laskenut lähelle nollaa ja pellolla kasveja kuorrutti kevyt kuura. Aurinko nousi kirkkaalle taivaalle, eikä tuulesta ollut tietoakaan, usva leijui maisemassa pehmentäen sen muotoja. Joella sorsat uiskentelivat tyvenessä vedessä, jossa kirkasväriset puut uittivat kuvajaisiaan. 



Syksyisen luonnon kauneutta, kaikkialla.

2 kommenttia:

  1. Juurikin näin - Luonto on terapeutti. Jos pipo kiristää, niin löysyyttä siihen tarjoaa luonto. Metsä, polut, tuulen humina, linnut, hiljaisuus. ITselleni paras rentouttaja on hiljaisella metsäpolulla kävely tai tonko-ojan rannalla onkivapa kädessä seisoskelu.

    VastaaPoista
  2. Niin se on! Ei parempaa voisi olla. Täällä luonto on erilaista, taustalla aina jotain ääniä. Kyllä minä kaipaan Lapin ikimetsiä, hiljaisia lompoloita ja jänkien tuoksua syksyllä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Never say never again...

  Tuli mieleen tuo James Bond-leffan nimi "Never say never again" ("Älä kieltäydy kahdesti" on mielestäni huono suomenno...