sunnuntai 1. tammikuuta 2017

"Kun katsoo taaksepäin, näkee tulevaisuuteen..."


Vuoden vaihtuessa on tapana tarkastella kuluneen vuoden tapahtumia, muistella, analysoida sitä, mitä elämä nakkasi eteen sen aikana. Tehdään tiliä ja puntaroidaan, mikä oli hyvää, mikä huonoa. Jos oikein syvälliseksi heittäydytään, päätetään alkavan vuoden aikana tehdä korjausliikkeitä; pudottaa painoa, luopua paheista, pitää itsestä paremmin huolta, olla parempi ihminen!

 Jo vain!

Minulle alkuvuosi oli leppoisissa vesissä kahlailua, noin kuvainnollisesti! Peipsijärven rantamaisemissa sain nauttia vapaudesta olla ja elää aivan omassa tahdissani, tehdä tai olla tekemättä, nukkua ja herätä, hoitaa välttämättömät askareet silloin kun siltä tuntui, jaksoi tai halusi! Kaikki aika oli omaani, sillä sai tehdä mitä huvitti. Sellaisesta elämän ylellisyydestä en ollut osannut aiemmin edes uneksia!

Aika, hiljaisuus, rauha ja luonto! Hengitin syvään, käännyin katsomaan ja kuuntelemaan sisintäni, opettelin meditoimaan. Opin näkemään, mikä elämässäni on tärkeää, millä on todellista merkitystä ja mitä turhia taakkoja raahasin mukana. Luovuin ja luovutin, sain mielenrauhan. Hyväksyin ja annoin anteeksi, sovin itseeni!


Olen ollut löytöretkellä itseeni jo vuosia. Tietoisesti. Aina kun olen saavuttanut jonkin selkeän tason pysähtyä ja tarkastella elämääni, olen nähnyt tarpeen muuttaa ulkoisia puitteita ja koettanut muokata elämästäni parempaa. En ole tavoitellut ulkoista hyvää, vaan parempaa elämänlaatua ja tyytyväisyyttä. Kaikki elämänvaiheet, myös ne jotka ovat pistäneet polvilleen ja piiskanneet, ovat olleet tarpeen itsensä tuntemiselle, oppimiselle, kasvamiselle ihmisenä.

Kun syksyllä palasin kotiin ja työhön, olin tietoinen siitä, ettei fysiikkani enää kestä tekemääni raskasta hoitotyötä. Muutos muhi mielessä, muttei ollut mitään, mihin tarttua. Huokailin ja turhaannuin. Virallisen eläkeiän saavuttaneena ja ikärasismiakin työnhauissa kohdanneena oli vaikea edes kuvitella löytävänsä vielä itselle mieluisaa, motivoivaa ja sopivampaa työtä.

Niin kuin usein ennenkin olen saanut kokea, niin nytkin ovi uuteen elämänvaiheeseen raottui aivan yllättäen. Ystävän facebook-kommentti johdatti hakemaan työpaikkaa, pääsin haastatteluun ja sain työn. Kaikki tapahtuu muutamassa viikossa: opetellaan uudet työtehtävät, muutetaan uudelle paikkakunnalle, luodaan uudet rutiinit…


Tulevaisuus ei pelota, odotan sitä innolla! Ovi on auki, katse suunnattuna eteenpäin! 

  



4 kommenttia:

  1. Olen niiiiiiiiiiiin iloinen ja onnellinen puolestasi, olet rohkea nainen avaamaan uusia ovia! Nyt vaan parantumista ja voimia pakkaamiseen!

    VastaaPoista
  2. Kiiiiiitos, Susu! Ja sinä olet aina niin ihanan kannustava ja rohkaiseva :).
    Tunnustan, että olen huono aloittamaan pakkaamista, etenkin tässä romukunnossa. Mutta aina on päästy lähtemään, kaikki roinat mukana, joten eiköhän nytkin! :)

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä mielettömän positiivinen ja uskalias nainen. <3
    Et jää koskaan sanattomaksi että neuvottomaksi...

    VastaaPoista
  4. Kiitos Una! Kun luin kommenttisi, piti istahtaa alas pohtimaan, mitä aralle jännittäjälle on tapahtunut, että rohkeus tarttua tilaisuuksiin ja elää muutoksia muutosten perään on ollut mahdollista. En tiedä! Elämä on kaiketi opettanut ja johdattanut.... :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Onnellista Äitienpäivää!

Toukokuun toinen sunnuntai, Äitienpäivä, äitien päivä! Tänäänkin aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, on kesäistä, on tulossa upea...