sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Terveisiä Verlasta

Kesäisiä terveisiä Verlasta!


Podin taas muutaman kammottavan päivän ajan kovia selkäkipuja ja popsin paniikissa lääkkeitä niin, että pääkin puutui. Halusin pysyä kivun herrana, koska en todellakaan halua taas joutua pitkille sairauslomille!
Niinpä niin! Mikä lie muistutus kuolevaisuudesta tuokin selkäkipu oli mutta onneksi tällä kertaa tokeni nopeasti. 



Kivulta ja lääkehuuruilta kykenin juuri ja juuri koiran ulkoiluttamaan, muuten katselin sään vaihteluja ikkunasta sohvalla lojuen. 

Kun sitten aamulla heräsin  jo klo 6 lähes kivuttomana, päätin tehdä jotain mukavaa, semminkin, kun aurinkokin paistoi pilvettömältä taivaalta ja säätiedotus lupaili poutaa. Eli Nappis koppaan, autoon ja menoksi!




Ei ollut mitään suunnitelmaa, kunhan läksin ajelemaan. Sen verran karttaa katselin, että tie 46 varrella, n 10 km kotoa näytti olevan Sompasen uimaranta, jonka päätin katsastaa. Ohitin uimarannan tienhaaran, mutta löysin parkkipaikan, josta pääsi Sompasen järven rantaan ja Nappis vapautettiin mielipuuhaansa, räiskimään vettä ja haukkumaan roiskeille...




















Koiran ilakointia aikani seurattuani tulin ajatelleeksi, että reitti, jota olin lähtenyt ajamaan, veisi Jaalaan ja pääsisin myös sitä kautta Verlaan, jossa aikoinaan on toiminut puuhiomo ja pahvitehdas ja joka nyt on UNESCON maailmanperintökohde (http://www.verla.fi/ ).  Sieltä löytyy myös esihistorialliselta ajalta peräisin olevia kalliomaalauksia. Ajomatkaa kouvolasta tulee vain n 30km. Sinne siis suunnistin ja vietin oikein mukavan aamupäivän.



Verlan tehdasmuseon omistaa ja sitä ylläpitää UPM-Kymmene Oyj ja siihen pääsee tutustumaan vain opastetulla kierroksella. Koirun kanssa liikkuessa kierros jäi nyt väliin, mutta muuten kuljailin Verlan ympäristössä kävellen, valokuvanäyttelyä ihastellen, käsitöitä katsellen, kahvistellen ja .... hmm... hyviä ostoksia tehden. 






Kahvilaan ei saanut viedä koiraa, mutta ystävällinen myyjä tuli ulos höpöttelemään Nappiksen kanssa siksi aikaa, että sain käydä sisällä tekemässä ostokset ja toi vielä Nappikselle oman vesikiponkin. Alueella voi tosiaan shoppailla käsitöitä ja muita paikallisia tuotteita. Minäkin innostuin ostamaan maistiaisiksi paikallisista marjoista ja hedelmistä valmistettuja luomuviinejä sekä luomunäkkileipiä.

Huomasin, että paikallista sähköä, sitä mitä itsekin kulutan, tuotetaan Verlassa vesivoimalla. Luomua sekin...

Mainoksesta näin, että Verlassa on tarjolla myös luontoaktiviteetteja ja patikkareittejä. Tapasin miehen joka oli juuri rantautunut Verlaan kanootteineen ja kuulin häneltä, että alueella on usean järven "verkosto", missä meloa ja että Verlasta pääsee myös Repoveden kansallispuistoon, tosin se edellyttää matkalla yöpymistä ja ilmeisesti kanootin vetoa yli jonkun kannaksen. 

                                                                      

Verlassa järjestetään myös erilaisia tapahtumia, kuten kesäteatteria, markkinoita ja näyttelyitä. Niitä enemmän minua kiinnosti idyllinen ympäristö ja luonto. Ei ole vaikea nähdä nykyajan takaa syitä, miksi ihminen on hakeutunut jo varhain näille Kymenlaakson runsasvesistöisille metsämaille asumaan. Metsän ja veden riistaa on ollut runsaasti saatavilla, vesistöt helpottaneet kulkemista ja suojaisille rannoille ja kallioden turvaan on ollut hyvä pystyttää asumuksia. 




Joku muinoin elänyt ihminen on jättänyt grafittinsa Verlan rantakallioon. Kalliomaalaukset kertovat omaa tarinaansa kauan sitten eläneiden elämästä, mahdollisesta hirvenpyynnistä ja paikalla asuneista yhteisöistä.  

Itse en kännykän kameraan onnistunut selkeitä kalliomaalauksia kuvaamaan, mutta uskon, että ne siellä ovat.

Uskon myös ajelevani Verlaan toistekin. Mielelläni tutustun lähiympäristööni ja esittelen näin mielenkiintoisia ja hienoja nähtävyyksiä vierailuille tuleville ystäville ja tutuille.  

Aurinkoista kesän jatkoa!


















7 kommenttia:

  1. Verla on ihana paikka, viime syksynä kävin siellä. Todellinen monitoimitila, juuri kaikenlaisten näyttelyiden ja konserttien takia. Silloin satoi, joten ympäristöön jäi tutustumatta.
    Pah, selkäkivut, toivottavasti pysyvät poissa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä on! Siis ihana paikka! Ja näitä hienoja paikkoja tässä lähialueella löytyy, kun vain viitsii etsiä. Kiittelen sitä, että on auto, joka antaa vapauden lähteä, vaikka hieman kauemmaksikin, tutustumaan...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin on, Timo! Yritetään silti sinnitellä... :)

      Poista
  3. Kiitos kesäisistä tarinoista! Verlassa en ole käynyt, mielenkiintoista...

    VastaaPoista
  4. Kiva kun jaksat käydä lukemassa! Ajattelin, että voisin kumota uuden kotikaupunkini halventavaa "kouvostoliitto"-imagoa kertomalla näistä hienosta paikoista Kouvolassa ja sen ympäristössä.

    VastaaPoista
  5. onhan jo aikaa selkäkivuistasi. kai ovat menneet menojaan?
    Muistelen, että olen käynyt joskus maailamn aikaan Verlassa, kuitenkin kaikki ihan uutta, mitä nyt lueskelin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!