perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannusta!


Juhannus!

Tänä(kään) vuonna en juhli tätä keskikesän karnevaalia sen kummemmin. 
Muistan miten lapsuuskodissa Juhannusta varten siivottiin päiväkausia, miten lattioille levitettiin mäntysuovan ja tuulen tuoksuiset matot ja ikkunoihin kesäverhot. Ruokia ja leipomuksia tehtiin "koko pataljoonalle" ja vierasvaraksikin. Kun kaikki oli valmista, pystytettiin portaiden pieliin nuoria koivuja tuoksumaan ja maljakoihin päivänkakkarakimppuja. Saunan jälkeen sai pukea parhaan kesämekon päälle ja Juhannus sai alkaa!

Nyt imuri  nojailee edelleen komeron oveen ja aina siihen kompuroidessani tulee sanottua ruma sana. Kiusallista puuhaa, koska Nappis on imuroinnin ajaksi suljettava kylppäriin, se kun pyrkii "tappamaan" imurin. Kylppäristä kuuluu hurjaa haukuntaa  imurin murinan yli ja saatan vain arvailla, mitä mieltä naapurit tästä metelistä ovat... 
Luon siis vain laiskoja silmäyksiä sohvan nurkasta imurin suuntaan.


Takana on vilkas työviikko ja paljon ajokilometreja. Työ sotainvalidien neuvontapalvelussa on vienyt tapaamisiin  varsin korkeaan ikään ehtineiden asiakkaiden kanssa kyliin ja kaupunkeihin ja parhaimmillaan hiekkateille keskelle vanhoja kuusimetsiä. Jos mahdollista, on näilläkin tapaamisilla kunnioitus ja arvostus näitä sotiemme veteraaneja ja heidän puolisoitaan ja leskiä kohtaan vain kasvanut! Sitä sisua, sitkeyttä, positiivisuutta ja uskoa elämään...!


Sunnuntaina pistäydyin Mikkelissä, tapaamassa sisartani. 
Vein mukanani vanhoja valokuvia perheestämme, lapsuudesta ja nuoruudesta. Sisaren muistisairaus tuottaa hänelle vaikeuksia ottaa vastaan tätä hetkeä ja tapahtumia koskevaa tietoa, mutta kun muistojen ovea raottaa sopivasti, sieltä kumpuaa tarkkoja muistikuvia, nimiä, tapahtumia. Muistelimme Juhannusta vuonna 1966 Korian Kallionimen lavalla. Ja voi, kuinka me nauroimme! 


Sääkin on ollut arvaamaton ja vaihteleva. Auringon paisteesta on äkkiä sukeltanut rajuun rankkasateeseen ja tiellä on ollut vettä kuin pienessä uima-altaassa.  

Tottahan kesällä toivoo auringon paistavan, mutta tunnustan pitäväni näistä hieman viileämmistä ilmoista. 
Helteet, noh! Nakkisormia, toimintakyvyn alenemista, huonosti nukuttuja öitä, hikoilua! 

Kaipaako joku oikeasti niitä? 


En ole iskelmämusiikin ystävä, kuten läheiseni hyvin tietävät! Jostain oudosta syystä avasin kuitenkin aamulla radiokanavan, josta pauhaa ilmoille Suomi 100 -lista, suomalaisten valitsemaa mielimusiikkia. Eli kaikkea mitä en juurikaan sietäisi normaalisti kuunnella, mutta nyt tuntuisi sopivan tunnelmaan. Ja mitä ihmettä, joudun tunnustamaan; muutamat  kappaleet herättävät mukavia muistoja, haikeutta, jopa vetistelyä!

Taitaa olla parasta hoitaa murointi ja kaivella sitten jääkaapista jotain hyvää syötävää! Ehkäpä jopa etsin netistä lähimmän kokonpolttopaikan ja käyn katsomassa miten Jussia juhlitaan Kouvolassa. Huomisaamuna kiskon kuitenkin metsäkamppeet päälleni, nakkaan reppuun puukon ja kuksan, tulitikut ja makkaraa kahvitermarin seuraksi. Pakkaan itseni ja Nappiksen  autoon ja toteutan vihdoinkin aikeeni katsastaa Repoveden maastot...

Leppoisaa keskikesän juhlaa!


4 kommenttia:

  1. Oon samaa mieltä helteestä, ei kiitos!! :D

    VastaaPoista
  2. Mitäs, oletko sie nyt Kouvostoliitossa? ;)

    Niin mikä siinä onkin että joidenkin mielestä kesä on se läkähdyttävä helle? Tämä kaikki on kesää.

    VastaaPoista
  3. "Täällähän minä, täällähän minä....!" Siis ihan Kouvolassa! Vuoden alusta alkaen.
    Kesä on kesä, kun kalenterissa kerta niin sanotaan! Saa se silti lämminkin olla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!