lauantai 30. syyskuuta 2017

Syyskuu


Miten paljon voikaan syksyä rakastaa?  

Sen sumuisia aamuja, raikkaita päiviä, sinisiä tähtiöitä. Sen  kirkkaina loistavia värejä, tuulen puuskaista havinaa haapapuissa, kuivien lehtien rapinaa askelten alla.  Eikä vähiten sitä kirpeää tuoksua ilmassa ja maassa, metsissä ja jängillä...





Lapsesta saakka olen rakastanut syyskuuta. Sen parhaita hetkiä olivat isän kanssa tehdyt pitkät, kiireettömät marja- ja sieniretket sekä varhaisen aamun jänisjahdit. Omien lasten ollessa pieniä kuljetin heitä mukanani metsissä ja opetin tuntemaan sienet. Kävimme marjastamassa koko perheen voimin ja pojat kulkivat isänsä matkassa metsällä. Luonnosta tuli lapsillekin tärkeä osa elämää ja he taas ovat opettaneet omat lapsensa luonnon tuntemiseen ja siellä liikkumiseen . 

 
 
Uudessa asuinpaikassa on haasteellista opetella tuntemaan maastoa ja reittejä, joilla saattaisi löytyä sieniä ja marjoja. Onnekseni olen tutustunut ihmisiin, jotka ovat neuvoneet mihin kannattaa mennä tai jopa vieneet  minut mukanaan. Saalistakin on sen verran kertynyt, että saatan ainakin joulun yli selvitä. 


 Syyskuuhuni on mahtunut muutenkin mukavia asioita. Uusien ihmisten tapaaminen on aina mukavaa, mutta tällä iällä ja elämänkokemuksella ystävystyminen ei ole aivan helppoa. Olen viime aikoina kuitenkin saanut kohdata ihmisiä, joita tohdin kutsua ystävikseni. Olen heidän myötä rohkaistunut osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja saanut paljon hienoja kokemuksia  Myös vanhoja ystäviäni olen tavannut ja viettänyt mukavia lomapäiviä mökkeillen, luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta nauttien.



Elämään mahtuu niin monenlaista! On hyviä ja huonoja hetkiä, on iloja ja suruja.


Perhe on ollut elämässäni kantava voima, vaikka välimatkojen takia en kovin usein ole päässyt tapaamaan kaikkia lähimpiäni. Vanhimman lapsenlapseni rippijuhlia en olisi jättänyt mistään hinnasta näkemättä ja olihan myös mukava käydä Rovaniemellä, jossa olen poismuuton jälkeen vain pikaisesti pari kertaa piipahtanut.
Oli sydäntä lämmittävää, mieltä liikuttavaa saada viettää aikaa lasten ja lastenlasten kanssa. Oli mukava tavata myös tuttuja ja sukulaisia, joita juhlaan kokoontui runsaasti.
Juhlan sankaritar oli suunnitellut ja valmistanut osan tarjottavista, mummot ja tädit auttoivat parhaan mukaan, eikä  juhlapöydästä tarvinnut tosiaankaan nälkäisenä pois lähteä.




Nappis oli matkan ajan hoidossa Vantaalla asuvien lastenlasten luona. Näin pitkästi ei koira ole ollut emännästä erossa kuin kerran aikaisemmin ja olihan se outoa. Mutta Nappiksesta oli pidetty erityisen hyvää huolta ja sitä oli ulkoilutettukin erityisen usein. Kotiin tultuamme se käpertyi sängylleni ja nukkui samassa paikassa lähes liikkumatta koko yön.



Luonnon kiertokulkua; keväällä syntymää, syksyllä kuolemaa!                                                Syyskuu päättyy, mutta syksy on vasta alussa. Luonto on vielä hetken hehkeä väreissään ja hyvällä onnella puistoista ja puutarhoista löytää vielä kukkivia kukkia. Näihin hetkiin pitää tarttua, liikkua ulkona, retkeillä ja katsoa tarkoin silmin kaikkea kaunista. 
Pian muuttolinnut lähtevät, metsät vaikenevat, luonto asettuu lepoon. Muutamassa viikossa värit ja valo hiipuvat, äkäiset tuulet riipivät puut paljaiksi, sadepilvet roikkuvat taivaalla teräksenharmaina ja maa murjottaa mustana.    

Voi, kunpa voisikin hypätä suoraan talveen!


 

6 kommenttia:

  1. Mennyt syyskuu oli todellakin ihanteellinen, nuo sumuiset aamut, aurinkoiset päivät, hidas ruskan tulo. Edelleen on niin paljon vihreää, täytyy toivoa, ettei tule syysmyrskyjä, joka tyhjentäisi puut, vaan ruska jatkuisi pitkään tulevassa pimeässä.

    Syyskuusi kuulosti onnelliselta, levolliselta ja hyvinvoivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sosiaalisesti harvinaisen vilkasta, alkoi jo elokuulla! Ehkä näillä jaksaa pahimman pimiän läpi!

      Poista
  2. Joo, syyskuu on paras!!
    On jo lokakuu ja tuossa joen toisella puolella puidaan ohraa!!

    VastaaPoista
  3. On se kyllä ollut outo vuosi säiden suhteen! Täälläkin näkee mäkisillä mailla, että notkelmat on täynnä vettä. Ei ole noilla isoilla puimureilla pelloille asiaa. Odotin, että olisi jossain joku lähtenyt viljoja pelastamaan käsityönä, mutta ei... Sinne taitavat jäädä viljat, pelloille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perse!
      Täytyyhän jollain olla viellä vanhoja keveitä puimureita joilla homman saattaisi saada hoidetuksi. :)

      Poista
  4. Viehättävää syksyn kuvausta sanoin ja kuvin. Monenlaisia mielikuvia syksy meissä herättää. Minulle tuli vahva tunne, että syksysi on ollut oikein mukava ja jatkukoon samanlaisena.
    Ilmoista viis, niitä on ja tulee. Tottakai ajan oloon rassa, jos sumut vain paksunee ja vettä roikaa, mutta loppuu nekin aikanaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Never say never again...

  Tuli mieleen tuo James Bond-leffan nimi "Never say never again" ("Älä kieltäydy kahdesti" on mielestäni huono suomenno...