perjantai 12. tammikuuta 2018

Tammikuu; uusia alkuja


Uusi vuosi!
Tammikuukin ehtinyt jo puoleen. 
Aurinkoa on nähty juuri sen verran, ettei usko sen olemassaoloon ole täysin kadonnut. Sadetta, loskaa, mustaa ja harmaan sävyjä ollut sitäkin enemmän. Tohtiiko siihen luottaa, että kevät tuo taas valoa ja elämää tullessaan?


Tapanahan on tehdä tiliä vanhan vuoden tuloista ja menoista, iloista ja suruista. Vaan enpä ole jaksanut miettiä menneitä. Tässä ja nyt on aivan tarpeeksi kaikkea.

Annan aivan suosiolla jonkun muun, viisaamman analysoida vaikkapa sitä, miksi tunnen suoranaista syyllisyyttä äkkiä saamastani runsaasta vapaa-ajasta. Siis siitä joutoajasta, jota niin kovasti itselleni olen toivonut. Haaveillut levosta ja palautumisesta, mahdollisuudesta tehdä kaikkia niitä asioita, joita en ole viime vuosina jaksanut tehdä. 

Nyt sitä aikaa siis on. Mille alkaisin?

Vuosi sitten joulukuussa polkaistiin käyntiin jälleen yksi elämänmuutos; uusi koti, uusi kaupunki, uusi työ. Työn takia kaikki. Elämääni aukesi hyvät näkymät tehdä vielä muutama vuosi aiempaa kevyempää, mielekästä työtä. Ajattelin kartuuttaa muuten niin mitätöntä eläkettä, ajatuksena pikkuhiljaa työtä vähentämällä siirtyä sitä eläkettä nauttimaan...

Kaikki hyvin siis?!

Työstä olen suuresti kiitollinen. Se on voimaannuttavaa ja harvinaista iloa tuottavaa, opettavaistakin. Saan olla tukemassa ja auttamassa sodan käyneen sukupolven viimeisiä jäseniä heidän viimeisinä aikoinaan. Vastineeksi saan palasia heidän tarinoistaan; heidän koettelemuksensa, ilonsa ja surunsa. Näen näissä ihmisissä viisautta ja voimaa, sitkeyttä ja selviytymistä. Ja näen heidän kiitollisuuden ja nöyryyden elämää kohtaan. Vain harvoin heissä  muhii kovien koettelemusten aiheuttamaa katkeruutta, vihaa ei koskaan. Joskus yksinäisyyden ja kipujen keskellä näkyy uupumus, halu päästä pois... 

Kaikki inhimillistä, elämään kuuluvaa!

Valtiokonttori kilpailutti palveluntuottajat ja sen seurauksena minunkin työaikani puolitettiin, kolmeen päivään viikossa. Siksi siis aikaa, hämmentävän paljon omaa aikaa! 
Omaan nilkkaan sattuu ansioiden huima pudotus, eikä eläkekassaankaan taida mitään kertyä. Turvallisemman tulevaisuuden näkymät on pois pyyhkäisty, täytyy vain sopeutua ja opetella.  

Totta on, että sotavammalain mukaisia etuuksia saavien sotainvalidien ja näiden leskien määrä vähenee koko ajan. Sitä ei kuitenkaan huomioida, että tämä hyvin ikääntynyt joukko kunniakansalaisiamme tarvitsee nyt omien voimien ehtyessä paljon enemmän aikaamme ja erilaisia apuja pärjäämiseensä.

Jaksan ihmetellä, mitään muuta en voi! Paitsi tehdä työni mahdollisimman hyvin.



7 kommenttia:

  1. Vai sellaista menivät tekemään, työaika puolittui. No, voi harmi, sekä sinulle että asiakkaillesi. Mihinkään ei voi luottaa, tuntuu, että niin monet asiat ovat arpapeliä, paitsi oma eläminen tässä ja nyt. Siitä kun pitää kiinni, niin toivon mukaan jaksaa. Katse ei eteen, ei taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ja nyt, Susu! Niinhän sen tulisi olla, elää tässä hetkessä. Vaan malttamaton kun olen, mieli kulkee askeleen, kaksi edellä. Nyt pitäisi todella vain luottaa elämään, uskoa, että nytkin kaikki kääntyy parhain päin! :D

      Poista
  2. Mukavaa kun jaksat vanhuksia hoidella!!
    Lappi, pks, kouvostoliitto (kouvola), on sulla maisema totaalisesti vaihdellu ja nyt viellä taas uudet maisemat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Timo, Timo! Ihan tuohdun kun tätä mukavien asukkaiden, hyvien palvelujen, kaunistakin kaupunkia nimitetään kouvostoliitoksi. Enpä vuosi sitten tänne muuttaessani arvannut, kuinka hyvin täällä alkaisin viihtymään. Täällähän edelleen asun, se ei ole onneksi muuttunut.
      Totta, muutoksia on elämässä ollut paljon, mutta kaikki tavalla tai toisella aina johtaneet parempaan.

      Poista
    2. En ole tarpeeksi kauaa malttanut odottaa, nyt vasta huomasin että vastaat kommentteihin. :DDD
      Siis kouvostoliitto on niin karmiva sanahirviö, että sen keksijälle täytyisi antaa...
      kunnon lumipesut!!

      Poista
  3. Vai niin, niinkö taas tämä meidän eliittiylhäisö päätti. Enemmän aikaa ja apua tarviseville vähemmän auttavia käsiä ja kuulevia korvia.
    Milloin yläportaissa ymmärtävät, että tyhjä tulee nyhtävän käteen, eikä se enää ole kaukana.
    Uskon, että löydät lisääntyneelle vapaa-ajallesi mielekästä käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista se on nyt kaikkialla Aimarii; otetaan pois saavutettuja etuuksia, eriarvoistetaan, luodaan köyhällistöä... ja taivastellaan sitten sitä, kun ihmiset lähtevät lakkoilemaan ja osoittamaan mieltään.
      Minulla on suuria vaikeuksia saada luotua rutiineja, joilla täyttäisin näitä vapaita, mutta ehkäpä kevät ja aurinko/valo auttaa asiaa... :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Ihminen elää unelmistaan

Ajan seisahtaneessa ja hieman sameassa tilassa pohdin, millaisia unelmia minulla on ollut ja ovatko ne toteutuneet. Nuoruuden haaveeni o...