maanantai 12. lokakuuta 2015

Alkulähteillä


Uskon, että ihmisen pitää tuntea menneisyytensä osatakseen elää tätä päivää ja ymmärtääkseen itseään. Välillä tuntuukin, että elämä ohjaa katsomaan taaksepäin, tarkastelemaan erilaisia elämäntapahtumia, tutkailemaan lapsuutta ja nuoruutta. Miten monenlaisia oivalluksia kokee, kun antaa itselleen luvan kaivautua lapsuuden muistoihin. Minulla on uskomattoman paljon kirkkaita muistoja aivan varhaisilta vuosiltani, luultavasti siksi, että tuolloin elämä oli turvallista, iloista ja onnellista. Myöhempien vuosien muistot ovat jo haaleampia, sekavampia.

Vuosikausia olen haikaillut päästä käymään paikoissa, joissa olen lapsena asunut ja joilla on ollut kasvuni kannalta merkitystä. Olen kaivannut paikkoja, joissa olen leikkinyt huolettomia lapsuuden leikkejä, kokenut aikamoisia seikkailuja ja joita olen koko lapsensydämelläni rakastanut. Ne ovat paikkoja joiden menettäminen on satuttanut, turvallinen maailma on pirstoutunut, mutta joihin olen koko aikuisuuteni tuntenut ikävää.

Marssijärjestys on ollut hieman nurinkurinen, sillä viitisen vuotta sitten lapsuudenystäväni vei minut katsomaan entistä kotiamme Valkealassa, jossa asuimme vv 1959 - 1967. Sieltä muutimme
Vuosaareen, jossa asuimme muutaman vuoden. Nelisen vuotta sitten sain yhteydenoton tuonaikaiselta - ja itselleni aivan ensimmäiseltä - poikaystävältä. Sovimme, että tapaisimme Helsingissä, kun sinne tulisin lomailemaan ja niin sitten tapahtuikin. Ajelimme kevättalven kirkkaassa pakkaskelissä ympäri Vuosaarta ja koetin tunnistaa katuja ja taloja. Vanha ostari oli vielä tuolloin pystyssä, lampi sen vieressä. Mutta kovin vierasta ja muuttunutta oli kaikki.

Santahaminaan, johon alkuperäisestä lapsuuskodistamme muutimme v 1958, pääsin vierailulle blogiystäväni Arjan myötävaikutuksella ja vieraana. Olin sitten lapsuuden käynyt Santahaminassa kerran, muistaakseni 15- vuotiaana, todeten kaiken ympärillä olevan kutistuneen oman kasvuni myötä. Samalta tuntui keski-ikäisestäkin; asuinympäristö, kasarmit, etäisyydet, puut, kaikki olivat kutistuneet vuosikymmenien aikana. Vain sotilaskoti näytti kentän takana yhtä suurelta kuin lapsena. Silti olin innoissani ja iloinen mahdollisuudesta vierailla Santahaminassa, sillä muistoja, niitä poimin kuin hiukkasia ilmasta, lukemattomia...


Miessaari on Espoon edustalla oleva pieni sotilassaari jonne on pääsy vain Puolustusvoimien henkilökunnalla. Kuinka hartaasti olinkaan haaveillut  ja jo melkein luopunut toivosta päästä käymään saaressa. Tänä kesänä, johdatuksenomaisesti, serkkuni kävi työtoverinsa kanssa lounaan yli pienen keskustelun jossa selvisi, että työtoverin mies on Puolustusvoimien palveluksessa ja että he ovat vuokranneet Miessaaresta vanhan talon mökiksi.  Serkkuni kertoi, että olin syntynyt ja viettänyt elämäni ensimmäiset vuodet saaressa ja kovasti halusin siellä käydä.

Vierailu järjestyi eräänä tavattoman kauniina elokuun iltapäivänä. En kykene sanoin kuvaamaan mitä tunsin saareen päästyämme. Siellä, jos missä muistot heräsivät eloon. Niitä suorastaan virtasi tajuntaani, joka askeleella, joka puulla, polulla, rannan laiturilla, sotilaskodilla, ruokalan ohi kulkiessa - ja etenkin kotitalon edessä. Sydän oli pakahtumiseen asti täynnä onnea ja iloa!



Miessaari erityisesti, mutta kaikki paikkakunnat, joissa olen asunut, elämä ja ihmiset niissä, kaikki tapahtunut,ja kokemukset, rikkoutumiset ja eheytymiset... Niitä kaikkia kuljetan mukanani. Ne ovat osa minua ja ovat osaltaan muokanneet minusta sen ihmisen, joka tässä ja nyt olen! Koen, että käynti Miessaaressa nitoi yhteen koko edeltävän elämäni ja täytti viimeisenkin kohdan siitä alustasta, jolta nyt ponnistan elämässäni eteenpäin. Ympyrä on sulkeutunut!


4 kommenttia:

  1. =) Loistavasti pohdiskeltu. =) Voi kuinka kaunis kuisti alimmassa kuvassa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Una!
    Saaressa moni talo oli rakennettu kauniisti, ikkunapielet ja kuistit puuleikkauksin koristeltuna. Todella surullista, että talot olivat vuosikymmeniä hoitamattomia ja vaikka parempikuntoiset talot ovatkin nyt saaneet kesämökkikäytössä uuden elämän, niin moni on ehtinyt ravistua joa aivan purkukuntoon.

    VastaaPoista
  3. Tuo taitaa olla päällikön talo, jossa ystäväni Leena on asunut perheinensä kun isänsä oli siellä päällikkönä...? Kävivät Matinkylässä koulua... Tuolla lapsena hiihtelin lenkkejä kun asuttiin Haukilahdessa. Miessaari piti aina kiertää, sitten vasta tuntui oikealta hiihtoreissulta =) Leenalla taitaa olla muutama kuvakin tuolta vielä tallessa. Täytyypä kysyä.. Nyt jäi kutkuttamaan, jotta kenen " tutun"mökki siellä on kun tunnen parikin joilla on...

    VastaaPoista
  4. Arja, päällikön talo on toisella puolen saarta. Se oli vielä kauniimpi, oikea huvila, mutta nyt todella huonossa kunnossa. Laitan sinulle Mesessä yyveetä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Onnellista Äitienpäivää!

Toukokuun toinen sunnuntai, Äitienpäivä, äitien päivä! Tänäänkin aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, on kesäistä, on tulossa upea...