Olin juuri äsken näkevinäni häivähdyksen auringosta! Vai
kuvittelinkohan vain? Ehkä kyseessä oli migreenin aiheuttama valoilmiö
näkökentässä.
Tautisia aikoja on eletty. Pitkään muhinut ja kotihoidolla
kauan hiljaisena pidetty flunssa puhkesi – tottakai – lomalla. Olin ottanut
muutaman lomapäivän mennäkseni auttamaan tytärtä muutossa, mutta lopulta tauti
otti voiton, eikä voimia ollut paljoakaan tarkoitettuun, eli tavaroiden
pakkaamiseen lähtöpäässä, eikä niiden purkamiseen uudessa kodissa.
Viikon vierailulla ehti muutakin kuin sairastamaan. Käytiin
ostosreissulla hämmästelemässä, ettei Nummela, se erään tunnetun muusikon
tunnetuksi tekemä, olekaan mikään ihan pikkuinen takamaiden taajama, vaan
vauraan ja ison oloinen keskus, jossa löytyi jos jonkinlaista merkkikauppaa ja
suuria ostostaivaita joka lähtöön. Ikeassakin käytiin, se oli yhtä uuvuttavaa kuin aina ennenkin.
En ole koskaan aiemmin käynyt huutokaupassa, mutta kun
vävykin sairastui, lupauduin tyttären seuraksi Helanderille. Vaikka päivä oli
pitkä, ihastuin tapahtuman tunnelmaan, ilmassa väreilevään jännitykseen, kun
ostajat kilpailivat myytävistä tavaroista. Kauppaa käytiin kiivaimmin upeista itämaisista
matoista, antiikkihuonekaluista, astioista, turkiksista ja keräilytavaroista.
Tytär teki uuteen kotiin hyviä hankintoja, mutta minäkin vaurastuin parilla
peilillä ja ikonilla. Meklarillekin oli pakko nostaa hattua. Taitoa ja
ammattimaisuutta kuvaa se, miten hän koko monituntisen tapahtuman ajan pystyi ylläpitämään
tasaista vauhtia ilman taukoja. Sortumatta mauttomuuksiin hän onnistui aina
herättelemään mielenkiinnon ja tunnelman hieman sarkastisella huumorillaan ja
verbaalisesti hienoilla kuvauksillaan myytävistä tuotteista. Lienee ammatti,
johon harva kykenee.
Hassua sinänsä havaita, miten oma pää huili kipeänäkin, kun
oli poissa kotoa omasta arjesta. Yhtenä aamuna heräsin oivallukseen, miten tämä
oma huusholli tulisi järjestellä, jotta siitä saisi toimivan. Uusi asuntoni on
edelliseen verrattuna hieman tilavampi, mutta siinä missä edellisessä oli pieni
keittiö reiluine tasoineen ja kaappeineen, on tässä keittiössä varsin
rajallisesti kumpaakin. Siksi lattialla venyy edelleen purkamattomia
laatikoita, kun en ole osannut päättää mihin niiden sisällön sijoitan.
Nyt siis tiedän! Tarvitaan vain hieman kantoapua….
Ei mutta, ei se mikään migreeni ollutkaan, ulkona paistaa
ihka oikea aurinko! Taidanpa jalkautua koirun kanssa kotikaupungin kaduille!
Ihanaa viikonloppua!
