Aika syvissä vesissä...

 

Elämä on meille annettu!

Tätä lausetta jäin tänä aamuna miettimään. Mitä se tarkoittaa?

Yritän muistaa, mistä tuo lause on peräisin, sanotaanko raamatussa näin? Onko kirkossa käydessä pappi saarnannut elämän olevan Jumalan lahja meille ihmisille?  Varmaankin.

En ole lukenut raamattua sitten kouluaikojen ja kirkossakin käyn enää harvoin. En osaa uskovan ihmisen vakaumuksella vakuutella, että juuri näin se on, koska en koe olevani uskovainen sillä tavalla kuin erilaiset kirkkokunnat uskovaisuuden määrittelee. 

Mihin minä sitten uskon?Mitä elämä minulle merkitsee? Miten osaisin lyhyesti tiivistäen kertoa oman näkemykseni elämästä, siitä, miksi tänne synnytään ja senkin, miksi elämä on ajallisesti rajallista ja johtaa lopulta kuolemaan.

En osaa!

Mistä tähän elämään tulemme, mihin täältä lähdemme, on suuri mysteeri. Tällaiseen pohdintaan ei taida olla oikeita, eikä varmaan vääriäkään vastauksia. Ehkä se selviääkin vasta sitten kun tämä maallinen vaellus päättyy.

Tutustuin työtehtähtävieni kautta joitakin vuosia sitten erääseen iäkkääseen rouvaan, jota opin suuresti arvostamaan ja jonka kanssa sain ystävystyä. Hän sai viime syksynä vakavan sairauden diagnoosin. Diagnoosin saatuaan hän ei lamaantunut, vaan kävi rohkeasti ja valittamatta valmistautumaan tuntemattomaan. Kävimme hänen kanssaan keskusteluja elämän tarkoituksesta ja kuolemasta, kuolemisesta. Kuolema, se ettei tiennyt, mitä tulee tapahtumaan, pelotti häntä, mutta usko Jumalaan ja ajatus siitä, että kohtaisi jälleen poisnukkuneet omaisensa, lohdutti ja leivitti hänen kuolemanpelkoa.

Sairautta ei voitu hoitaa, mutta hän sain elää vielä useita kuukausia melko hyvää, täyttä elämää, ilman kovia kipuja ja vaivoja. Viimeiset viikot hän vietti sairaalassa saattohoidossa ja minäkin vietin viimeisinä päivinä aikaa hänen vuoteensa äärellä. Hän nukkui pois viime yönä.

Toivon hänelle valoisaa taivasmatkaa ja kiitän, että sain tutustua häneen ja pitää häntä ystävänäni.

   

Uskon, että elämä todella on meille annettu. Elettäväksi, opittavaksi, täytettäväksi teoilla, tunteilla, kokemuksilla. Pyrkimyksellä toteuttaa elämämme vuodet niin hyvin kuin osaamme ja pystymme. Ei vaatimalla itseltämme suuria ja mahdottomia, eikä varsinkaan täyttämällä toisten ihmisten suuria vaatimuksia. Vaan suvaitsevaisuudella toisia kohtaan, armolla itseä kohtaan, nöyryydellä ja terveellä itsekunnioituksella, kiitollisuudella ja anteeksiannolla!

Kunpa vain osaisikin!