sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Ihminen elää unelmistaan



Ajan seisahtaneessa ja hieman sameassa tilassa pohdin, millaisia unelmia minulla on ollut ja ovatko ne toteutuneet. Nuoruuden haaveeni oli päästä matkustamaan ja nähdä maailmaa, muuttaa asumaan Australiaan. Sinne en lopulta koskaan päässyt, mutta moni muu unelma on toteutunut, sellanenkin, mitä en tiennyt unelmoineeni. Uskon olleen itsellenikin parempi, etten aivan joka tuulen mukaan ole voinut singahtaa. Ja jos joskus elämä leikkasikin kipeästi unelmilta siivet ja pisti rämpimään nilkkoja myöten upottavissa soissa, niin aina niistä on noustu ja kohottu taas haaveiden kiitoradalle.

Mistä sinä haaveilet? 

Unelmoitko isosti; tavoitteletko vaurauden tuomaa turvaa, tekeekö valta sinut onnelliseksi? Ehkä uskot täydelliseen rakkauteen, joka kestää kaikki elämän loskakelit ja uuvuttavat helteet? Tuleeko onni perheestä, lasten menestyksestä, kauniista kodista? Vai onko haaveesi pienimuotoisempaa; tavoitteletko sisäistä rauhaa ja henkistä hyvinvointia, terveyttä? 

Miten voi saavuttaa unelmansa, miten haaveet toteutuvat? 

Joku sanoisi, että on vain uskottava unelmiinsa ja ne käyvät toteen. Kerrotaan myös, että ajatuksen voimalla voi manifestoida itselleen vaurautta ja kaikkea hyvää elämään.  Vaan tunnetko ketään, joka olisi saavuttanut unelmansa pelkällä unelmoinnilla? Minä en. Unelmien poikamiehet, lottomiljoonat, ikuisen rakkauden paratiisisaaret ja Kauniit ja rohkeat näyttäytyvät vain televisioruudulla tai unikuvissa, eivätkä ne sieltä astu arkitodellisuuteen.


Toisaalta, me suomalaiset elämme vanhojen viisauksien ja luterilaisen suoraviivaisuuden viitoittamaa elämää. Meidät, siis ainakin vielä suuret ikäluokat, on kasvatettu ajattelemaan, että savuttaakseen elämässä jotakin merkittävää, pitää tehdä lujasti töitä. Ja jos ei heti saavutakaan unelmiaan, on tehtävä vielä lisää työtä. Ja vielä vähän lisää työtä. Lannistumatta! Ja lopulta, kaiken raadannan jälkeenkin, sen luterilaisen ajattelutavan mukaan, on nöyrästi hyväksyttävä se, etteivät kaikki haaveet ja unelmat ehkä sittenkään toteudu. Sitten helposti ollaankin luusereita ja keikutaan masennuksen, mielenterveysongelmien ja itsetuhoisuuden hauraalla reunalla. 


Miten suuria tai pieniä unelmamme ovatkaan, miten hyvin tai huonosti ne saavutamme, me tarvitsemme niitä elääksemme. Kyllä, ne ovat elämämme todellinen polttoaine, suoranainen atomivoima, joka pitää meidät liikkeellä. Me kuljemme unelmiamme kohti palo sydämessä, silmät loistaen, täynnä energiaa ja taistelutahtoa ja saamme unelmista elämäämme sisällön ja motivaation.

 Ihminen elää unelmistaan. Jos ei ole unelmia, on vain tyhjyyttä!
Niinpä! Millehän alkaisi?

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Ja äkkiä onkin kevät

Vau! Talvikuukausista selvittiin jälleen hengissä!

Ajan nopea kuluminen saa hämmennyksiin, on vaikuksia sisäistää, että ollaan maaliskuussa ja virallisestikin keväässä. Mihin aika hupenee?


Lähes pari viikkoa  Siperiasta puhaltanut viima on laantunut. Nyt jo suojapaikoissa voi tuntea auringon lämmön ja nähdä lumen pinnan sulavan, vaikka öisin on vielä reilut -20 pakkasta.


 En valita kylmyyttä, en pakkasia! Pitkän, ankean syksyn ja sateisen alkutalven jälkeen on ollut nautinnollista kulkea koiran kanssa lumisissa metsissä ja hengittää raikasta ilmaa.  Ikävä Lappiinkin haipui pois talvisten kelien myötä. Olen ihaillut timantteja hangilla, huikean sinisiä illan hetkiä, kuun kulkua öisellä taivaalla ja aamuisin auringon nousua metsän takaa.


Nappiskin on nauttinu ulkoilusta, vaikka kylmimpinä päivinä on ulkoilua pitänyt rajoittaa 10 - 15 minuuttiin ja pomppa on pitänyt pukea päälle. Tassuja on parina pahimpana pakkasaamuna hieman paleltanut mutta muuten kylmä ei ole koiran menoa ainakaan hidastanut.


Aurinkoisen päivän kunniaksi kävimme eilen naapurini kanssa pienellä huviajelulla Myllykoskella. Ihasteltiin rantatietä ajellessa Kymijoen rantojen maisemia ja hämmästeltiin, miten korkealla vesi joessa on. Näimme jo useamman tokan joutseniakin uimassa tai nuokkumassa jäällä auringossa.



Veden virtauksessa, tuossa liikkeessä,  on jotain maagista, eikö totta? 

Hiljaa virtaa...Kymijoki!

Huhtikuuta

Keväälle on tullut kiire!  Pari viikkoa sitten kävelin urheasti (kyllä, matkaa n. 1 km, jalat juuri ja juuri tottelivat!) kotoa kasvimaan la...