Talvi saisi tulla jo!

City-hanhet ovat lähteneet!
Niiden äänekkäät, mustina vellovat lautat ovat kadonneet iltataivaalta.
Illan ja aamun hämärinä hetkinä kuulee vielä mustarastaiden kesän kirkkaasta huilusta syksyn kylmissä käheytynyttä keskustelua puiston eri kulmilta.







Yön kylmästä päiväksi lämpiävässä säässä lentelee vielä jokunen ötökkä, niiden perässä pyrähtelevät tiaiset, tulevat ikkunalaudoillekin ja kurkkivat sisälle. Haluaisivatkohan ne tulla lämmittelemään?

Viimeiset muuttolinnut odottavat vielä luonnon ja kylmenevän sään antamaa lähtökäskyä jossakin. Vain pullasorsien armada on jäänyt mustankiiltävälle lammelle päivystämään leivänpaloja  ja ahneet rotat tekevät niille seuraa.






Illan pimentyessä lammelle johtavalla polulla liikkuja saa varoa ilmavaaraa, kun sorsat siirtyvät yönvanhaksi isompaan yhteisöön Vantaanjoelle.


Hämärässä kuuluu johtajalinnun napakoita komentoja ja märkää läiskähtelyä niiden ottaessa vauhtia lentoonsa juoksemalla veden pintaa. Saatuaan ilmaa siipien alle ne ylittävät polun aivan matalalta ennenkuin kaartavat takaisin lammen yli, kadoten kuusien yli pimeyteen.

  

Syksyinen ilma on kosteaa ja happirikasta. Sitä vetää keuhkojensa perukoille asti ahnaasti, tuntee olevansa jollain lailla enemmän elossa. Syksyllä on oma hyvä ominaistuoksu, kirpeä, maatuvien lehtien ja märän ruohikon tuoksu. Se tuo mieleen Lapin keltaheinäiset suot, siellä kypsyvät karpalot ja pakkasen odotuksen. 

 

 Osa puista on jo lehdettömiä. Haavat ovat paljaita, mutta koivut sinnittelevät vielä keltaisina. Koristepensaiden lehdet ja pihlajanmarjat antavat yhä punaistaan maisemalle, mutta tarvitaan vain yksi kunnon myrsky ja värit ovat poissa. Silloin tuntuu valokin katoavan, päivät lyhenevät, yöt ovat loputtoman pitkiä. Pitää kaivaa purkista vitamiineja jaksaakseen rämpiä pimeästä seuraavaan pimeään...

Onneksi sateet eivät ole vielä alkaneet. Koira vihaa sadetakkia ja minä sitä, että se joka lenkillä kuraantuu ja tassujen pesu on ainaista taistelua.

Eikä mikään ole masentavampaa kuin matalalla roikkuvat graniitinharmaat pilvet, ei tylsempää kuin yhtäjaksoinen, kaiken peittävä sadeverho upean kotimaisemamme yllä.




Talvi! Se saisi jo tulla!