Kiitos käynnistä!

Kohtasin sen sattumalta jollain iltalenkillä. Se oli piiloutunut pensaan alle, äskettäin pudonneiden keltaisten ja oranssien lehtien joukkoon. Se oli kuin pieni kissanpentu, pörheä ja valkoinen. 

Kun katsoin sitä, näin äkillisinä välähdyksinä kuvia omasta lapsuudestani. Ne herättivät minussa voimakkaita tunteita, joita en muistanut itsessäni olevankaan. Oli kuin sydämeeni olisi pistetty jollakin terävällä ja vaikka se ei vuotanut verta, tunsin kaipauksen kitkerää kipua.

En ollut varma, mikä se oli. En tiennyt, kasvaisiko siitä jotain suurempaa, vai katoaisiko se vain yhtäkkiä. En uskaltanut luottaa siihen. Siksi hylkäsin sen. Annoin sen jäädä pensaan suojaan piiloon.

Muutama sininen kuutamoyö antoi sille voimaa. Tähtitaivaan valossa se kasvoi nopeasti, sai muodon. Kun tapasin sen taas, se oli tullut pois pensaan alta, levinnyt peittämään nurmialueen ja oli nopeasti ottamassa haltuunsa koko tienoon. Näin sen kylmien käsien kaivautuvan maahan, hopeisten sormien kiertyvän puiden rungoille. Näin, miten sen helmat kiiltelivät houkuttelevan kauniina koruina lammen pinnalla.

Se oli hengästyttävän kaunis ja pelottava. Epäilys kuiski korvaani varoituksia, mutten voinut mitään sille, että ihastuin siihen. Mitä suuremmaksi ja häikäisevämmäksi se kasvoi, sitä suuremmin siihen luotin, sitä lujemmin halusin siihen uskoa. Halusin sen jäävän, sillä se teki minut onnelliseksi.

Monet muutkin näkivät sen. Näin lasten innosta palavat silmät, aikuisten hyvän mielen. Ilo pulppusi mäkien nyppylöiltä ja riemu raikui metsäteiden varsilta. Mitä vahvemmaksi ja paksummaksi se kasvoi, sitä kauniimpi siitä tuli. Se pehmensi maiseman ja vaimensi melun, rauhoitti ja samalla antoi energiaa. Luonto ja ihmiset rakastivat sitä.

__________

Pilvet nousivat lännestä, kulkivat synkkinä meren yli. Niiden musteenharmaiden hattaroiden mukana tulivat ilkeät, itsekkäät tuulet. Ne olivat rumia, repiviä räiskeitä. Ne lyöttäytyivät yksiin ja tuhosivat armottomasti kaiken kauniin. Muutamassa päivässä ne olivat pieksäneet pois maiseman valkeuden kuraisiksi lätäköiksi, nurmikot märiksi matoiksi.

Kaikki ilo hävisi niiden myötä. Mieleni muuttui yhtä mustaksi kuin maisema. Vain nurkkiin asumaan jääneet mustarastaat olivat tyytyväisiä.

Se on poissa! Jo nyt ikävöin sitä!

Talvi!

Kiitos kuitenkin, että kävit!