tiistai 27. lokakuuta 2015

Mitä se arki sitten on?

Reilu puolitoista kuukautta on nyt kulunut, lennähtänyt ajan siivillä melkein huomaamatta! Arki on alkanut muotoutua, rutiineja syntyä. Eivät ne aivan helposti asettuneet päivittäiseen toiminnan kehykseen, sillä kaikkea uutta ja hauskaa oli niin paljon, että  alkuun oli helppo ohittaa ja unohtaa velvoitteet.

Oli mukavaa lähteä koiran kanssa metsäteille lenkille, käydä ympäristössä kameran kanssa kuvaamassa luontoa, piipahtaa mukavan baabushkan luona rupattelemassa tai vain istuksia pihalla auringossa lueskelemassa kirjaa. Oli myös mukavaa ja toki hyödyllistäkin säilöä, kuivattaa, pakastaa, hilloa ja keitellä mehuja talven varalle.  Tehdä kaikkea kivaa...

En ole kuitenkaan tullut tänne vaaleanpunaiset silmälasit päässä, kuvitellen elämän olevan jatkuvaa lomailua; leppoisaa, mukavaa ja vaivatonta. Olen täysin tietoinen kaikista haasteita, joita tämä vuosi ja asuminen täällä minulle asettaa. Asumiseen ja arkeen kuuluu pakollisia asioita, joista on huolehdittava, jopa päivittäin. Arki tulee olemaan työntäyteistä, turhat haihattelut on jätettävä ja monenlaisiin töihin on tartuttava. 



Huomasin, että kaikkien kylän talojen pihamaat kasvavat ruohoa ja ovat erinomaisen hyvin hoidettuja. Vaikuttaa siltä, että asukkaat käyvät hiljaista "siistein piha" -kilpailua, johon minuakin varovasti velvoitetaan. Niinpä opettelin käyttämään ruohonleikkuria ja olin aika ylpeä itsestäni kun jo toisella kerralla jaksoin ajaa koko piha-alueen kauniin tasaiseksi. Raskaan leikkurin työntäminen eteenpäin oli, kumma kyllä selälle erinomaista fysioterapiaa, selkäkivut katosivat lähes kokonaan. Haravaankin saa tarttua juuri nyt päivittäin, kun tuulet repivät pihapuista lehtiä ja kiidättävät niitä ympäri nurmikoita. 



Tärkein arjen velvoite on talon lämpimänä pitäminen. Talossahan ei tosiaankaan ole keskuslämmitystä, vaan neljää uunia lämmitetään puilla. Jotta jonkinlainen peruslämpö säilyy on uuneja lämmitettävä säännöllisesti. Lämmityksestä pidän kirjaa jotta voin laskea puun kulutuksen mutta myös pysyn itse perässä, mikä uuni milloinkin pitää lämmittää!


On ollut terveellistä pohtia omia kulutustottumuksia, ekologisuutta ja taloudellisuutta. Sitä miettii, miksi ei kaupunkilaisen työssäkävijän arjessa ole osannut tai jaksanut olla tarkempi kaikessa. Tähän elämäntapaan säästäväisyys ja järkevä kulutus täytyy kuulua oleellisena osana ja toteutuu helposti pienissä arjen teoissa. Tosin, kierrätyksestä, jätehuollosta ja kompostoinnista riittää oman jutun verran kirjoitettavaa, joten siitä tarkemmin toiste.

Säiden viilennyttyä olen joka aamu sytyttänyt keittiön hellaan tulet ja valmistanut aamuateriani sen lämmössä. Samalla hellalla lämpiää suuressa kattilassa käyttövettä tiskaamiseen ja siivoamiseen, mikä taas säästää sähköä ja kaasua. Usein valmistan hellalla isompia ruoka-annoksia, joista osan purkitan pakastimeen. Parasta kuitenkin on keittiöön leviävä lämpö ja hyvä tunnelma, josta nautin lähes lapsenomaisesti.


Jotta uuneja voi lämmittää, on polttopuita oltava riittävästi ja niitä on kannettava sisälle taloon ahkerasti. Varaston seinustoilla on pinotolkulla viimetalvista koivuklapia joka nyt on kiireellä saatava siirrettyä liiteriin, ennenkuin syyssateet alkavat. Kottikärryt ovat kovilla, samoin lihakset, joilla kuorma siirtyy eteenpäin, mutta jokaisen kärryllisen jälkeen on aina pikkuisen hyvä mieli. 


Vaikka kuinka pyrkii olemaan huolellinen ja tarkka puuhommissa, voi vahinko päästä yllättämään. Olin saanut ladottua komean pinon koivuja liiteriin, kun kompastuin hakkuupölkkyyn, törmäsin kottikärryyn joka singahti kovalla voimalla päin pinoa joka puolestaan mulistui liiterin lattialle. Jalka jäi kaatuvien puiden alle, mutta onneksi ei käynyt pahemmin. Piti kyllä hetken olla ihan hiljaa ja miettiä, mitä oikein tapahtui!

Juuri nytkin äkäinen syysmyräkkä räyhää talon nurkissa ja pihamaalla. Sadekuurot ropsahtelevat ikkunaan ja rummuttavat kattoa. Yläkerrassa makuuhuoneen uuni on lämmitetty jo aamulla ja sinne lämpimään me kohta Nappiksen kanssa kiipeämme nukkumaan. Huomenna on uusi päivä.







5 kommenttia:

  1. Olet heittäytynyt rohkeasti uuteen! Vuosi onkin jo kunnollinen aika kotiutua uudenlaisiin elämänkuvioihin. Juuri tuo minua kiehtoo: elää arkea uudessa ympäristössä, toisessa maassa. Ja palata kotiin kokemuksista rikkaana. Vaikka kuka tietää..., entä jos sydämesi jää pysyvästi tuohon kauniiseen maahan? Jotenkin hyppäsi mieleni uumenista esiin kaukainen lukuelämys: Ernst Wiechertin Yksinkertainen elämä. Mukava seurata kokemuksiasi.

    VastaaPoista
  2. Hyvä ettei jalallesi känyt pahemmin! Itsekin olen jäänyt kertaalleen itseäni korkeamman pinon alle... Pitää muistaa laittaa väliin niitä poikittaisia klaeja tai mie käytän lautoja tms. =) silti pinosta saattaa tulla vino koska latoja on lyhyt... =) Ainakin tässä tapauksessa. =))))

    Meillekin keittiöön remonttien jälkeen jäi kamiina, jossa voi todellakin kokata. =)
    Muksaa syyspäivää siulle ja Nappikselle. =) Älkää paleltuko. Ota kuvia. =))))


    VastaaPoista
  3. Mukavaa lukea olostasi. Tuo on niin elämänmakuista meininkiä. Kropalle kuntoiluakin kaiken muun ohella.
    Eipä ole kuin 25 vuotta, kun itselläni päiväaskareet olivat puiden kantoa, lämmitystä, ison pihapiirin hoitoa. Ei tuntunut silloinkaan pahalta, nyt muistelen hyvällä.
    Hyvää marraskuuta sinulle Nappisilmäsi kanssa.

    VastaaPoista
  4. Tämähän on kuin jännitysnäytelmä tai ihan oikeaa tosielämän seuraamista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Mummeli!
    Tässä juurikin huomasin , että olisi tärkeää kirjoittaa kaikista tapahtumista täällä, arkistoida muistoihin. Äkkiä itsekin unohtaa miten monenlaista täällä on tapahtunut! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Never say never again...

  Tuli mieleen tuo James Bond-leffan nimi "Never say never again" ("Älä kieltäydy kahdesti" on mielestäni huono suomenno...