Miten osaisin kuvailla ensimmäistä työviikkoa vuoden poissaolon jälkeen oikealla tavalla?
Että huh, nyt se on takana, jippii, onneksi on viikonloppu!?
Kaipa noinkin. Se ei vain tee oikeutta kaikelle sille mitä työviikkoon mahtui.
Nukuin tietysti koko viikon huonosti, oikeastaan jo ennemminkin, koska en kyennyt sulkemaan illalla ajatusten laukkaa päässäni. Jännitti, pelotti ja toisaalta olin innoissani.
Maanantaina ja tiistaina tunnelmat ja tunteet olivat korkealla. Tutut työkaverit ottivat lämpimästi halauksin vastaan ja jotkut asukkaistakin muistivat ja tunnistivat. Työhön paluu tuntui mukavalta. Sain kolme ensimmäistä päivää tutustella, vaikka toki heti koetin parhaani mukaan tarttua töihin. Haparoivaahan se oli, moni asia vaati tarkistamista ja kyselemistä, vaikka työmenetelmissä ei periaatteessa suuria muutoksia olekaan. Jossain kohtaa koin jopa hyvää mieltä onnistuttuani, osattuani!
Ehkä yritin liikaa. Äkkiä palasin sellaiseen fyysiseen suorittamiseen, jota keho ei ole tottunut tekemään kokonaiseen vuoteen. Vaikka Mehikoorman "talonmiehen" askareet; pihatyöt, puiden kanto ym olivat mitä fyysisintä tekemistä, niiden rasitus kohdistui kehoon yksipuolisemmin ja samalla niitä tehdessä saattoivat ajatukset kulkea omia latujaan. Hoitotyö on raskasta koko fysiikalle, mutta kysyy erittäin hyvää henkistä tasapainoa ja kestokykyä, koska koko ajan pitää olla tarkkaavainen, tunnistaa hoidettavan mielenliikkeet ja kyetä hallitsemaan hoitotilanne.
Väsymys kertyi viikolla jäseniin ja torstaina se alkoi tuntua ja näkyä. Vaikka olin kovasti päättänyt ottaa työn rauhallisesti ja stressittä, kiireen tuntu otti vallan. Tuli moka, jota piti myöhemmin purkaa esimiehienkin kanssa. Oppiminen on joskus ankaraa ja harmittaminen kesti kotiin saakka, mutta illalla koiran kanssa lenkillä helpotti ja perjantai sujuikin töissä mukavasti.
Tottakai; vastustuskyky petti, flunssa iski! Nyt on paras unohtaa rästissä roikkuvat kotihommat ja levätä tämä viikonloppu. Fiilistellään vaakatasossa vaikkapa vanhoja suosikkibiisejä...
Simon and Garfunkel
Bridge over troubled water (klikkaa linkkiä alla)
https://youtu.be/H_a46WJ1viA
Uskon että ottaa voimille niin henkisesti kuin fyysisestikin.Pölypallerot ei haittaa jos eivät opi puremaan. Lepää ystäväiseni <3
VastaaPoistaKiitos, muru! Tällä kertaa en pölypalleroista huoli, mitä nyt tuo muuan karvakasa varisuttelee noita jalkapohjaan ikävästi tökkääviä harjaskarvojaan... Ikkunoiden pesu oli suunnitelmissa, olisi kiva nähdä ulos! Mutta kun ei niin ei!
PoistaÄh, stressi laukaisee toisinaan flunssan, kroppa on niin paljon fiksumpi kuin pää. Pistää tenää ja antaa varoituksia.
VastaaPoistaHuilaa nyt!
Niin totta! Pitää vain oppia hyväksymään hidastempoinen tekemisen tahti. Se on vaikeaa!
PoistaKuumaa juomaa ja lääkkeitä on, viihdettä (kirjoja, musiikkia, leffoja) käden ulottuvilla, joten ei hätää!
Menee hetki ennen kuin kroppa ja mieli ovat täällä, tässä hetkessä. Kyllä se arki taas alkaa rullaamaan ihan itsestään.
VastaaPoistaMutta hei, tervetuloa jälleen kotosuomeen. =))))))))))
Kiitos, Una! Luultavasti piankin huomaan sujahtaneeni rutiineihin ja arjen monotoniaan, enkä ole aivan varma että se on sitä mitä elmältä toivon... :)
VastaaPoista