torstai 24. helmikuuta 2022

Õnnitlused Eesti Vabariigile!

Tänään on kulunut 31 vuotta Viron uudelleenitsenäistymisestä. Pieni Baltian maa ja sen kansa on vuosisatoja ollut voimakkaampien mahtien alistama ja kamppaillut olemassaolostaan maailmanpolitiikan monissa melskeissä. Viro on kuulunut milloin Saksan, Ruotsin tai Neuvostoliiton alaisuuteen. Kaikesta huolimatta Viron kansa on onnistunut säilyttämään oman kielen ja kulttuurin sekä rakkauden isänmaataan kohtaan. 

Viro itsenäistyi ensimmäisen kerran vuonna 1918, mutta Neuvostoliitto miehitti Viron v.1940 ja liitti sen alueisiinsa. Kymmenet tuhannet virolaiset karkoitettiin Siperiaan vankileireille, valtio takavarikoi heidän omaisuutensa ja ennen itsenäiset, hyvin menestyneet maatilat liitettiin kolhooseihin. Virolaisista tuli neuvostokansalaisia.

80-luvun loppupuolella Viro muiden Baltian maiden tavoin alkoi pyrkiä irti Neuvostoliitosta. Se oli kova henkinen taistelu, se maksoi myös monen hengen, mutta monien vaiheiden ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Viro lopulta itsenäistyi 20.8.1991. 

Venäjä on tänään hyökännyt asevoimin Ukrainaan. Emme tiedä, mitä tästä seuraa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mutta tänään voimme onnitella Viroa itsenäisyyspäivän johdosta. 

Õnnitlused Eesti Vabariigile!









2 kommenttia:

  1. Õnnitlused Eestile ka minu poolelt.

    VastaaPoista
  2. Vuosi Virossa ja aivan Venäjän rajalla (Peipsijärven kapein kohta) toi Viron historian aivan uudella tavalla lähelle. Joka vuosi nostan näkymätöntä hattua itsenäiselle Virolle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Never say never again...

  Tuli mieleen tuo James Bond-leffan nimi "Never say never again" ("Älä kieltäydy kahdesti" on mielestäni huono suomenno...