Naisena olemisen keveys... tai raskaus!

Vilkaistessani peiliin (mitä luvalla sanoen en välitä tehdä kovin usein) saatan nähdä hyvin erilaisen naisen kuin se työelämään osallistuva, aina hiukan meikattu ja ainakin joskus kampaajalla käynyt nainen, joka olin vielä n 5 kuukautta sitten.

 

Täällä vietettyjen kuukausien aikana olen heittäytynyt todella huolettomaksi/huolimattonaksi. Kuljeskelen kumisaappaissa, rikkinäisissä tuulihousuissa ja iänikuisessa Kiinanpipossani (vuodelta 2006). Asusteet sopivat kaikeen siihen mitä täällä teen; tyhjennän tuhkia uunista, kannan polttopuista sisälle, lämmitän uunit. Saunan lämmitän myös. Pihalla on aina jotain haravoitavaa ja kaivettavaa. Aikamoinen urakka oli kantaa kaikki polttopuut pihalta liiteriin. Kuljettelen myös roskasäkit sataman roskalaatikkoon, jäteämpärin tyhjennän kompostiin... 

Samoissa tamineissa ulkoilutan Nappiksen ja usein niillä reissuilla poikkean myös kaupassa. Kelitkin ovat koko ajan olleet sellaiset, että ainoa oikea käyttöjalkine on kumisaappaat, mutta rakkaat punaiset Nokiani ovat vihdoinkin antautuneet palveltuaan monet vuodet. Parempia saa hakea. 

Ei minua kukaan katso kummissaan. Ovat varmaan jo tottuneetkin! Tai mistä sen lopulta tiedän kun tuo eestin kielen taito on edelleen liian rajallinen henkevään keskusteluun. Itseäni ei haittaa vähän vertaa! Enempi minua hymyilyttää joku rouva, joka kauppareissuillekin pukeutuu korkkareihin (kadut ovat todella kuraiset, liukkaat ja märät), on tempassut  silmnympäryspandat ja poskipunat, kirkkaimman mahdollisen huulipunan huuliin ja vaalennettu tukka on nostetetu nutturalle, Varmasti laittautuminen tekee hänet onnelliseksi ja ilomielin sen hänelle suon, mutta omalla kohdalla tuollainen pynttäytyminen tuntuisi lähes koomiselta.

Olen pari kertaa käynyt Räpinässä ja sinne riittää kun vaihtaa tuulihousut farkkuihin ja katsoo jonkun vähän siistimmän takin päälleen. Tartoonkaan ei ole tarvetta laittaa  pakkelia pärstään, siellähän pyörähdämme yleensä  vain eläinlääkärillä ihan päätekautta. 

Mutta nyt kun pitäisi lähteä "suureen maailmaan" tunnen lievää paniikkia! Epätoivoisena kaivan kamman ja suorin myssyn alla liiskaantuneita hiuksiani. Kävin kalliilla kampaajallani ennen tänne lähtöä. Tukka leikattiin muotoon ja värjättiin kylmällä metallin sävyllä. Tyylikästä! Nyt kampaus on kasvanut ulos ja latvat hapsottavat mikä mihinkin ja muuten hiukset liimautuvat pitkin päätä. Juurikasvu on karsea ja harmaat nousevat esiin. 

Kurkistelen muutenkin itseäni peilistä lähempää kuin kertaakaan tänne muuttoni jälkeen ja melkein huudan apua kun näen miten kulmakarvat rehoittavat villinä ja vapaina. 

Onneksi sentään olen huolehtinut kainalo-ja säärikarvojen ajelusta aina saunassa käydessä. Siinä nimittäin kulkee minunkin naiseuteni raja! Mikään ei ole puistattavampaa kuin karvaiset sääret ja kainalon alta tursuavat villakkeet...

Räpinästä ostin hiusvärin ja vaikkei kampaus siitä parane, niin väri nyt kuitenkin on tasainen. Lisäksi vietin muutaman tuskallisen tunnin kasvonaamioiden ja pinsettien parissa ja kun urakka on tehty olen melkeinpä tyytyväinen. Huomaan nimittäin että vaikka ryppyjä tietysti tulee koko ajan lisää, ei ihoni ole ollut näin hyvässä kunnossa vuosiin! Siihen ehkä vaikuttaa hyvät puhdistus- ja hoitoaineet. stressittömyys, paljo raitis ilma ja muutenkin terveelliset elämäntavat. Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin!

Ehkä tästä vielä kuoriudutaan paraatikelpoiseksi! Peukut pystyyn!