sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Palmusunnuntain mietteitä, aivan aiheen vierestä


Palmusunnuntai, aurinko paistaa, on kiireetöntä! Olen juonut kahvia ja vain istunut koneella, surffannut netissä ja järjestellyt kuviani.

Piipahtelin pitkästä aikaa blogilistalla tutkailemassa tuttujen bloggaajien kirjoituksia. Huomasin, että listani kaipaa pahasti päivittämistä sillä moni on lopettanut kirjoittamisen aikaa sitten. Onneksi jotkut tutuksi tulleet ovat jaksanut pitää tarinointia yllä. Onkin paljon luettavaa jos haluaa selvittää mitä ihmisille tällä hetkellä kuuluu, sillä blogeja olen käynyt lukemassa satunnaisesti ja kestihän omakin kirjoituspaussi pitkästi yli vuoden.


Muistelin tovin blogihistoriaani. Aloitin kirjoittamisen ollessani Kiinassa ja jostain tuolta kaukaisuudesta ovat ensimmäiset blogiystävänikin, Jaana, Arja, Tuija-kaima, mm, Una... ja moni muu. Vuosien varrella julkaisin (tolkuttomat määrät) valokuvia, tarinoita ja runoja, sekä henkilökohtaisempaa blogia, vaikken todellakaan valokuvaaja, kirjailija enkä varsinkaan runoilija ole! Hauskaahan se silti oli. Ja kovin opettavaista: sain aina hyvää, rakentavaa ja kannustavaa palautetta. Koskaan ei kukaan tölvännyt tai moittinut!  Lukijoitakin tuntui riittävän, mielestäni ihan huikeasti!

Kirjoittamisen palo sammui kaiketi siihen, että palasin työelämään, joka taas pikkuhiljaa imi kaiken energian arkisesta elostani. Poljin paikoillani, eikä ollut oikein mitään positiivista sanottavaa, vain hedelmätöntä pahan oloni märehtimistä. Ketäpä se olisi jaksanut kiinnostaa. Ei edes itseäni.

Lopulta sain tartuttua muutokseen, siihen oljenkorteen, jonka varassa vihdoinkin pakkasin kamppeeni ja muutin koirineni Lapista Helsinkiin! Uusi elämä, uudet kujeet, ajattelin. Taas yritin kirjoittaa, mutta vaikka olin saanut mitä toivoin ja kaikki piti olla reilassa, jotain kuitenkin uupui. Tekstiä ei oikein syntynyt, ei ollut voimia kirjoittaa, eikä oikein aiheitakaan. Aika ja päivät vain soljuivat eteenpäin samassa väsymyksessä, energian ja ehkä ilonkin puutteessa.

No, nyt olen taas tässä! Näpyttelen "Vanhaa Uskollista" läppäriäni, pää täynnä kaikenlaisia ajatuksia, mieli kurottelemassa jonnekin, jokin luovuuden nuppu sisikunnassani valmiina aukeamaan.
Pohdintaa, pohdintaa, pohdintaa! Itsekkäästi oman navan ympärillä pyöriviä ajatuksia! Kysellen, mitä minulle kuuluu, mitä tunnen, mitä näen, mitä koen...! Ja mihin olen elämässäni nyt matkalla, mikä on määränpää ja onko sitä?


Tähän hetkeen, tähän toteamukseen,
tarvittiin yli kuusi kuukautta asumista Viron takamailla, irti kaikesta.  Tähän aikaan on sisältynyt suurta helpotusta kun on hetkeksi poissa oman arkensa oravanpyörästä. On ollut väkevää iloa uuden opettelussa tässä vieraassa ympäristössä, kulttuurissa, elämäntilanteessa. On ollut hitonmoisia henkisiä voittoja mutta myös surkeita tipahtamisia epäuskoon, pettymyksiin. On ollut sinnikästä taaplaamista ja vaikeuksista selviämistä mutta myös kipeitä osumia onnen piikkareista. On käyty kiivaita ja loputtomia keskusteluja itsen kanssa elämän tarkoituksesta, koetusta. On turhautuneena huudettu tuuleen ja ihmetelty, miksi olen täällä, mitä oppimassa. On itketty valtavia, puhdistavia kyyneleitä yksinäisyydessä. On myös nähty mieletöntä kauneutta ja koettu pienten ihanien asioiden tuomaa onnen tunnetta!




Lopulta olen oivaltanut jotakin tärkeää!

Olen tällä matkalla löytääkseni itseni. 
Kaikesta tästä ja paljon muusta, arkisesta, yritän nyt kirjoittaa.






8 kommenttia:

  1. Kiitos, Susu! Sinäkin ystävänä melkein blogiaikojen alkumetreiltä! �� Jotakin jännää tässä on, kun mieli on tehnyt piirtää vaikkei osaakaan...

    VastaaPoista
  2. Höh, mikset osaa! Minäkin aloitin maalaamisen vasta muutama vuosi sitten, joten eikun hommiin! Viimeistään silloin, jos ja kun tulen sinne ottamaan vastaan kevättä! Oletko mahdollisesti tulossa tänne nyt lähivikkoina? Meinaan, jos olet, voisin ehkä sitten tulla samaa matkaa sinne...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta, Susu! En ole tulossa sinnepäin, mutta jee, tule ihmeessä tänne! Laitan sinulle viestiä toisaalla!

      Poista
  3. Voi taivas, miten tuttu onkaan tuo tunne, ettei ole mitään annettavaa enää blogiin. Se on kiusannut minua viime aikoina.
    Hyvä sinä, odotan kovasti blogipäivityksiäsi. Tsemppaan sinua. Samalla itseänikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aimarii, olet aina tsempannutkin ja toivottavasti minäkin pystyn sinua tsemppaamaan. Minusta sinun kirjoitukset ovat aina mukavia ja kuvat kiinnostavia, ne kertovat niin erilaisesta maailmasta! Iloitsen kanssasi kalansaaliista ja hiihtoretkistä, tulistelen nokipannukahvia kuksassa kanssasi, vaikket sitä tietäisikään... :)

      Kaipa kirjoittaminen on myöskin kiinni elämäntilanteesta ja -vaiheesta. Välillä on tasapaksua tallaamista ja sitten taas... Vuoristorataa?!? S

      Poista
  4. Allekirjoitan noita tuntoja kyllä itsenikin kohdalla. Se ilo, jota kirjoittaminen antoi, ja se väsymys ja pettymys kun ei enää jaksanut... Jäi tyhjä paikka ja jotain puuttumaan. Sä oot saanu huikean hienon mahdollisuuden olla itses kanssa. Tosin toipumiseen on varmasti mennyt oma aikansa, ennenkö jaksaa iloita ja tehdä uusia asioita. Mutta hyvin sä olet vetäny ittees etiäppäin =) Olen iloinen puolestasi!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Arja rakas! Luulenpa, että sinä ymmärrät nämä tuntoni erityisen hyvin. Mie niin soisin sulle sen mökin sieltä vuoren rinteestä ja saman kokemuksen omaan rauhaan.! Ja uskonkin, että se vielä sulle kohdalle tulee. Siulla jos kellä on sanoja, joista tarinaa kirjoittaa...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Never say never again...

  Tuli mieleen tuo James Bond-leffan nimi "Never say never again" ("Älä kieltäydy kahdesti" on mielestäni huono suomenno...