Silta

 

Jaksan taas ihmetellä elämän pieniä kiemuroita.

Miten se joskus tuuppaa tilanteisiin, joissa joutuu toteamaan, ettei joidenkin ihmisten kanssa enää jaksa tai pysty kulkemaan samaan suuntaan ja on valittava itselle muita teitä kulkea. Se jokin säie, joka on joskus yhdistänyt ihmisiä ystäviksi, jopa vieläkin läheisemmiksi, napsahtaa poikki, eikä sitä yhteisymmärryksen ja läheisyyden tunnetta saa millään pikaliimalla korjattua.

Joskus ihmissuhteet katkeavat karusti, kipua tuottaen. Ei ole merkitystä sillä, onko "veri vettä sakeampaa", onko kyse sukulaisesta, jopa lähiomaisesta tai puolitutusta, vieraammasta, jos toisen ihmisen toiminta satuttaa tai loukkaa. Sellaisen ihmisen vaikutus käy raskaaksi, syö hyvää energiaa. Eikä kaikkea tarvitse kestää, eikä sietää. Ei ystävyydessä, eikä rakkaudessa. 

Silloin on vain päästettävä irti. Luovuttava ja kestettävä seuraamukset; suru, ikävä, pettymys, ehkä huono omatuntokin. Ihmissuhteista irtipäästäminen, omien ovien sulkeminen toiselta, ei ole aivan helppoa. Se vaatii aikaa, pohdintaa, vakavaa keskustelemista itsensä kanssa, ennenkuin siihen on täysin valmis. Se on hyväksyttävä, syyttelemättä ketään. 

Joskus elämä vain on...

Ja sitten se on sitä, että kohtaa ihmisen tai ihmisiä, joiden joukossa tuntee olevansa kotonaan kohtaamisen ensi hetkestä alkaen, riippumatta siitä, mikä on johtanut tapaamiseen. Se voi olla vain hetkellinen ohitus, eikä toista kohtaa enää koskaan. Tai siitä voi muodostua pitkäaikainen ystävyys, joka kantaa eliniän, pitkien hiljaisten vuosienkin jälkeen taas tavattaessa jatkuen siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Parhaimmillaan kohtaamisen hetkessä tuntuu vahvaa energiaa, joskus jopa suoranaista säkenöintiä. Joskus se alkaa melkein huomaamattomasti, vahvistuen kerta kerralta lujaksi siteeksi. Ihminen voi olla persoonaltaan täysin vastakohtainen itsen kanssa, eikä tapa nähdä maailmaa tai mielipiteet välttämättä  kohtaa kolisematta, mutta silti jokin näkymätön silta muodostuu ihmisestä ihmiseen . 

Miksi näin tapahtuu? En tiedä.

Tiedän vain, ihan ilman tieteellistä tutkimusta, mututuntumalla, että niin pitää. Että jokainen kohtaaminen, hyvässä ja pahassa, on tarkoitettu tapahtumaan. Jokainen ihminen piirtää jäljen toiseen. Siltoja rakennetaan, siltoja puretaan. Ja että vain sillä on merkitystä. 

Opimme, joskus paljonkin. Joskus ei paljon mitään.

Se on elämää!