Tänään on tänään

 

Eilen suljin viimeisen kerran sen oven, jonka takana leipäni on ollut. Tänään virallinen tittelini on eläkeläinen.

 Oikeastaan uskoin jo vuosi sitten maaliskuussa heittäytyväni eläkeläiseksi, kun työni sotainvalidien palveluneuvojana päättyi. Toisin kävi. Olin puoliksi kurillani hakenut Kymsoten asiakasneuvojan tehtävää ja työhaastatteluunkin menin täysin valmistautumattomana. Sitä työtä en saanut, mutta tarjottiin muutamaksi kuukaudeksi tukipalveluohjaajan sijaisuutta. Ajattelin, että katsotaan nyt vielä tämä, vaikka kauhistuttikin kaikki se uusi, mikä piti opetella, tietää, ottaa haltuun ja minkä kanssa toimia. Se ”muutama kuukausi” venyi vuodenvaihteeseen ja sitten vielä helmikuun loppuun.

Viimeiset kaksi kuukautta tein töitä etänä kotonani. Se vaikutti alkuun pelkästään positiiviselta asialta, sillä tarvitsin rauhaa keskittyä tehtävääni.  En ennakoinut siitä seurannutta eristäytymistä ja vuorovaikutuksen hiipumista työyhteisöön, enkä sen vaikutusta sosiaaliseen elämääni. 

Olin pyytänyt lyhennettyä työaikaa ajatellen, että jaksan paremmin selättää sen ison urakan, jonka olin lupautunut hoitamaan, mutten ollut ajatellut, miten vähempi työaika kasvattaisi viikoittaisen tehtävämäärän vuorien korkuiseksi. Vuoret vaativat kaatuakseen tahtoa, peräänantamattomuutta ja henkistä venymistä, mutta myös fyysisesti vahvoja istumalihaksia. Ponnistelu tuotti hyvän lopputuloksen, työ tuli valmiiksi, mutta yhtään liioittelematta totean, että siinä olivat työurani rankimmat 24 työpäivää.

Jos välillä iskikin aivosumu, kroppa vinkui kivusta tai epäilin henkistä jaksamistani, lapseni palauttivat minut muistamaan, että päämäärä häämötti vain muutamien viikkojen tai päivien takana. Niinpä! Saan kiittää heitä ja muutamia ystäviäni tuesta ja kannustuksesta. Kunhan saan kaiken stressin levättyä pois, saatan olla kiitollinen kokemuksesta, kaiken uuden oppimisesta, tehtävien haltuun ottamisesta ja osaamisesta. Koska mikään ei ole ollut itsestäänselvyys, ei eläkeikäiselle ainakaan. Siksi saatan jopa olla hieman ylpeä itsestäni.

Mutta tänään on tänään. 

Eläkepäivieni varalle en suunnittele mitään. Toiveita ja haaveita toki on, mutta aika saa näyttää, mitä elämä tuo eteen, mihin se johdattelee. Pidän silmät, korvat ja mielen avoimena. Se saa nyt riittää.