sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Sunnuntai

 

Odotin pitkiä yöunia ja hitaasti käynnistyvää sunnuntaiaamua. 

Olin illalla lopen kyllästyneenä television ohjelmatarjontaan kömpinyt sänkyyn jo ennen iltauutisia, rakentanut tyynyistä mukavan poteron, jossa lukea tabletilta kesken olevaa ruotsalaista dekkaria. En ole ollut kovin riemuissani tästä Hjorth&Rosenfeldtin kirjasarjasta, koska sen päähenkilö on vähintäänkin epäuskottava, mutta kun se nyt tuli tilattua, niin onhan kirjat luettava. Ainakin uni tulee usein ihan kutsumatta! Ei kuitenkaan eilen illalla.

Eikä pitkään nukkuminenkaan mennyt aivan toivotusti! Heräsin kadulta kantautuvaan aura-autojen ja traktoreiden kolinaan klo 5.20. Aivot ja keho tuntuvat käyvän edelleen työaikaa, mistä johtuen oli turhaa toivoa nukahtaa uudelleen. Täysin pirteänä keitin kahvia ja lueskelin varhaisaamun uutiset.

Minulta kysellään, miltä nyt tuntuu, eläkeläisenä! En osaa oikein sanoa. Tottakai on helpottavaa, kun ei ole enää sitä työvelvoitteiden täyttämää, ajoittain hyvinkin raskasta reppua kannettavana. Mutta ei eläkkeelle siirtyminen todellakaan ole jotain, mikä tapahtuu sormia näpsäyttämällä.

Vaikka kuinka on ajatellut heti alkavansa suursiivoamaan, harrastamaan ja tekemään kaikkia niitä asioita, joihin ei aiemmin ole ollut aikaa, eikä voimia, ei asiat tapahdu niin. Olen kuluneella viikolla löytänyt itseni lojumasta usein sohvalla keskellä kaunista päivää tai tekemästä nettipalapelejä, kun ”oikeiden töiden” aloittaminen on ollut jotenkin ylivoimaista.

Olen vasta tämän ensimmäisen eläkeviikkoni aikana oivaltanut, kuinka todella väsynyt olen ollut.  Tunnetilatkin ovat heilahdelleet naurusta itkuun ja päin vastoin.
 Luulenpa, että tarvitaan jonkinlainen siirtymävaihe kehon ja mielen rentoutua, toipua ja oppia uudenlainen elämisen malli.

Taisin luvata itselleni, että heti eläkkeelle jäätyäni alkaisin hoitamaan terveyttäni liikunnalla ja ruokavaliolla, koska viimeiset kaksi koiratonta vuotta ja ainaista istumatyötä ovat romahduttaneet kunnon ja kasanneet lähes huomaamatta kehoon syntisen määrän liikakiloja! Lenkille lähteminen on vaatinut kovaa henkistä preppaamista jo siksi, että keho väsyy ja kipeytyy nopeasti. En tiedä, mistä porkkana ja piiska, mutta jokainen liikkeelle lähtö on ilman muuta henkinen voitto!


Tänä aamuna paistoi aurinko todella kirkkaasti ja maata peitti uusi, puhdas lumi. Pakkanen nipisteli poskia ja ilma oli raikasta hengittää.  Metsän keskellä seisahduin kuuntelemaan kevään ensimmäistä talitintin titi-tyytä ja ajattelin, että hitsi vie, kyllä elämä on hyvää!

2 kommenttia:

  1. Ystävälläni, joka jäi pari vuotta sitten eläkkeelle, kesti vuoden ennen kuin sai puhtinsa takaisin. Kuten sinä, hänkään ei ollut tajunnut, kuinka väsynyt on.
    Joten malttia. Nyt huilaat ja keräät voimia, teet sitä mitä tekee mieli tai jätät tekemättä.

    VastaaPoista
  2. Hui, toivottavasti selviän vähän lyhyemmässä ajassa, olisi mukava alkaa elämään, kun viime ajat on ollut puurtamista ja venymistä. Mutta otan kopin vinkistä, Susu, kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huhtikuuta

Keväälle on tullut kiire!  Pari viikkoa sitten kävelin urheasti (kyllä, matkaa n. 1 km, jalat juuri ja juuri tottelivat!) kotoa kasvimaan la...